Joulu tuli ja meni nopeasti ja yllättävän kivuttomasti. Luultavasti tulen lihomaan kymmenisen kiloa loman aikana. Ihmiset, älkää antako lahjaksi suklaakonvehtirasioita, jos välitätte lähimmäisistänne!
Olen ollut porukoiden luona maalla reilun viikon enkä ole käynyt yhtään missään enkä ole tehnyt yhtään mitään. Lukeminenkin alkaa loppua. Onneksi muistin, että minulla on vielä tahkoamatta Täällä Pohjantähden alla -trilogian viimeinen osa. Luultavasti minut nyt teloitetaan kansallisteosten pilkasta (tämä on vain minun mielipiteeni eikä edusta yhtiön, perheen tai muiden äidinkielenopettajien tai opettajaksi opiskelevien mielipiteitä), mutta minusta Tuntematon sotilas oli paljon, paljon parempi kuin e.m. trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Ne eivät vain vakuuttaneet. Tuntemattomassa on huumoria ja toimintaa, Täällä Pohjantäden alla on vain tylsä ja etenee liian hitaasti. Kiitos ja anteeksi. Syyllinen ammutaan aamunkoitteessa.
Kohta vaihtuu taas uusi vuosi. Kummallista, miten aika menee nopeasti. Aloin eilen miettiä, mitä kaikkea vuonna 2009 tapahtui, eikä minulle tullut mieleen oikeastaan mitään. Varsinkin koko alkuvuosi meni täysin sumussa. Mitä kuluvana vuonna tapahtui? Kertokaa!
Olen aina vannonut, etten tee uuden vuoden lupauksia. Lupauksia voisin tehdä muille henkilöille mutta en todellakaan itselleni. Olen itsehuijaamisen ja lupausten pettämisen mestari. Kuvitellaan tilanne, että lupaisin pudottaa tulevana vuonna painoa 5 kg, syödä enemmän hedelmiä ja urheilla 4 kertaa viikossa. Innosta puhkuen odottaisin tulevaa vuotta, tekisin lennokkaita suunnitelmia ja loisin hienoja mielikuvia uudesta, terveemmästä ja onnellisemmasta Marjosta. Pettäisin lupaukseni noin kahden viikon kuluttua, luultavasti hieman aiemmin, sillä olisin jo ehtinyt unohtaa koko jutun. Suunnitelmaani noudattaisin ehkä noin 5 päivää tai viikon. En yhtään pitempään.
Kuitenkin Inkerin (http://punaistamakeaa.blogspot.com/) innoittamana päätin tehdä lupauksen: vuonna 2010 lupaan olla onnellisempi kuin edellisenä vuonna. Eikö olekin hienoa ja helppoa? Tämän lupauksen pitäminen ei voi olla kauhean vaikeaa! Jos jotakin kamalaa sattuu ja olen taas onneton, se ei ole minun vikani enkä ole täten rikkonut lupaustani. Tulevana vuonna voin tehdä niitä kivoja ja mukavia asioita, joista tykkään. Jos haluan vain istua kaikki illat kotona syömässä suklaata ja lukemassa kirjoja, ja se tekee minut onnellisemmaksi, noudatan vain uuden vuoden lupaustani. Koska minulla ei ole mitään kauaskantoisia suunnitelmia, en voi rikkoa niitäkään.
Vaikka on vasta joulukuun loppu, alan noudattaa lupaustani nyt heti. Lähden kohta käymään ystäväni luona, ja se on ainakin mukavaa ja kivaa. :)
tiistai 29. joulukuuta 2009
lauantai 26. joulukuuta 2009
torstai 24. joulukuuta 2009
maanantai 21. joulukuuta 2009
Pimeys
Minun pitäisi tehdä tällä hetkellä paljon tärkeämpiä juttuja, mutta en vain pysty keskittymään niihin. Aamulla herätessäni olo oli tukkoinen ja väsynyt. Jouluna olisikin mukavaa olla kipeänä. Ihan kuin muutenkin ei olisi jo vaikeaa. Huomenna kolarista on tasan vuosi.
Eilisestä lähtien on satanut valtavasti lunta. Oli outoa mennä nukkumaan ja kuunnella, kun tuuli tuiversi ulkona. Vanhoista maataloista kuuluu kummallisia ääniä. Joskus jään kuuntelemaan niitä, ja kun kuuntelee tarpeeksi, alkaa kuulla puhetta, askelia tai auton hurinaa. Ilmiö on varmasti sama, kun tuijottaa pimeään metsään pitkään ja alkaa nähdä puissa ja mättäissä ihmisten vartaloita ja villipetoja. Kun muutin syksyllä omakotitaloon, jäin hieman kaipaamaan kerrostalon elämää. Tuntui jotenkin turvalliselta, kun viereisestä asunnosta kuului pianonsoittoa ja naurua tai kun rappukäytävässä kaikuivat askeleet ja ovien paukahdukset. Onneksi meidän ihanassa kommuunissammekin on elämää.
Selailin äsken huvin vuoksi muiden ihmisten blogeja, kun sähköt katkesivat. Tuntui oudolta, kun kaikki meni aivan mustaksi. Mistään ei kajastanut pienintäkään valoa. Lähimmät katuvalot taitavat olla 10 kilometrin päässä. Talo oli todella hiljainen. Kukaan koko elämänsä kaupungissa asunut ei voi aavistaa, miten pimeää maaseudulla voi olla talvipäivänseisauksen aikaan. Vähän aikaa istuin hämmentyneenä pimeässä, kunnes lähdin haparoimaan toiseen huoneeseen. Onneksi pikkuveljen muistopöydällä paloi kynttilä. Sähköt tulivat takaisin parin minuutin päästä. Ulkona taitaa vieläkin olla sellainen myrsky, että jätin varmuuden vuoksi palamaan ylimääräisiä kynttilöitä aivan varmuuden vuoksi.
Olen jo kovasti suunnitellut, mitä kaikkia herkkuja tekisimme jouluksi. Isosisko haluaisi ainakin tuulihattuja savulohitäytteellä. Minä olen himoinnut jo pitkään juustopöytää. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen patonkia, keksejä, pipareita, viinirypäleitä, vuohenjuustoa, sini- ja valkohomejuustoa, emmentalia, pitkään kypsytettyä goudaa ja sitä ihanaa kermajuustoa, jossa on sinapinsiemeniä. Ja tietenkin jotain tuorejuustoa myös. Voisiko juustopöydässä olla myös parmesaania, mozzarellaa ja fetaa? Niitäkin on saatava.
Eilisestä lähtien on satanut valtavasti lunta. Oli outoa mennä nukkumaan ja kuunnella, kun tuuli tuiversi ulkona. Vanhoista maataloista kuuluu kummallisia ääniä. Joskus jään kuuntelemaan niitä, ja kun kuuntelee tarpeeksi, alkaa kuulla puhetta, askelia tai auton hurinaa. Ilmiö on varmasti sama, kun tuijottaa pimeään metsään pitkään ja alkaa nähdä puissa ja mättäissä ihmisten vartaloita ja villipetoja. Kun muutin syksyllä omakotitaloon, jäin hieman kaipaamaan kerrostalon elämää. Tuntui jotenkin turvalliselta, kun viereisestä asunnosta kuului pianonsoittoa ja naurua tai kun rappukäytävässä kaikuivat askeleet ja ovien paukahdukset. Onneksi meidän ihanassa kommuunissammekin on elämää.
Selailin äsken huvin vuoksi muiden ihmisten blogeja, kun sähköt katkesivat. Tuntui oudolta, kun kaikki meni aivan mustaksi. Mistään ei kajastanut pienintäkään valoa. Lähimmät katuvalot taitavat olla 10 kilometrin päässä. Talo oli todella hiljainen. Kukaan koko elämänsä kaupungissa asunut ei voi aavistaa, miten pimeää maaseudulla voi olla talvipäivänseisauksen aikaan. Vähän aikaa istuin hämmentyneenä pimeässä, kunnes lähdin haparoimaan toiseen huoneeseen. Onneksi pikkuveljen muistopöydällä paloi kynttilä. Sähköt tulivat takaisin parin minuutin päästä. Ulkona taitaa vieläkin olla sellainen myrsky, että jätin varmuuden vuoksi palamaan ylimääräisiä kynttilöitä aivan varmuuden vuoksi.
Olen jo kovasti suunnitellut, mitä kaikkia herkkuja tekisimme jouluksi. Isosisko haluaisi ainakin tuulihattuja savulohitäytteellä. Minä olen himoinnut jo pitkään juustopöytää. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen patonkia, keksejä, pipareita, viinirypäleitä, vuohenjuustoa, sini- ja valkohomejuustoa, emmentalia, pitkään kypsytettyä goudaa ja sitä ihanaa kermajuustoa, jossa on sinapinsiemeniä. Ja tietenkin jotain tuorejuustoa myös. Voisiko juustopöydässä olla myös parmesaania, mozzarellaa ja fetaa? Niitäkin on saatava.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Mahotonta meininkiä
Moni on jo kysellyt, miksi en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Kirjoittelin koko alkuviikon muita juttuja, joten oli jätettävä tämä hieman vähemmälle. Armottomasta väsymyksestä huolimatta ajattelin kirjoitella tänne jotain, että ihmiset pysyvät tyytyväisenä.
Viikko sitten oli tosiaan ne työpaikan pikkujoulut. Ruokatarjoilut oli hyvät, ja sehän on kaikista tärkeintä. Illemmalla me suunnistettiin Kuopion yöhön työkaverin kanssa. Maljassa oli oikein hauskaa, ja tuttujakin oli liikenteessä.
Huomasin muuten sunnuntaina, että on täällä maailmassa hyviäkin ihmisiä! Olisin matkustanut porukoille bussilla, mutta siellä ei käynytkään pankkikortti. Bussikuski oli niin reilu, että olisi antanut minun matkustaa ilmaiseksi (ja vaikka jotkut muuta luulivatkin, niin minä EN flirttaillut hänelle!). Omatunto ei sallinut kuitenkaan sitä, vaan annoin loput kolikkoni kuskille (yht. 5 e).
Alkuviikko meni porukoilla ollessa. Tein hiki hatussa tekstitaidon kurssin portfoliota, jonka sain valmiiksi kaksi päivää ennen dead linea! Todella harvinaista. Toisaalta kirjasuomen kotitenttitehtävä on edelleen tekemättä. Ei kovin harvinaista.
Torstaina menin Jyväskylään. Oli kyllä aivan loistava reissu. :) Lauantaina piti valitettavasti tulla alas pilvilinnoista ja suunnistaa takaisin Kuopioon. Tarkoitus oli käydä työkaverin kanssa syömässä ja mennä takaisin porukoille. Kaveri sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja illalla löysinkin itseni Ullan krouvista kuuntelemassa rokkia. Ja kiitosta vaan siitä kossupaukusta eräälle tarjoajalle! Lopulta me eksyttiin Maljaan. Ei ollut sekään kovin harvinaista tai yllättävää. Oli kyllä tosi hauska ilta, mutta niinhän meillä on aina. Nyt voisi kuitenkin jättää baareilut vähemmälle joulun ajaksi.
Meillä taisi muuten mennä joulun suunnitelmat uusiksi. Olisiko kenelläkään hyviä ideoita, mitä jouluaattona voisi tehdä? Minä ehdotin jo, että käytäisiin Alkossa ja juotaisiin kovat humalat. Se poikkeaisi todella vahvasti meidän perinteistä, ja aikakin menisi siivillä. Ja seuraavalle päivälle ei tarvitsisi keksiä mitään tekemistä! Jostain syystä tämä vaihtoehto ei saanut vielä kovin suurta suosiota, mutta ei kukaan ole mitään muutakaan ehdottanut.
Ai niin, kuulin huhuja, että jotkut lukijat etsivät täältä blogista kirjoitusvirheitä. Taidan jatkossa piilotella esimerkiksi yhdyssanavirheitä tekstiin.
Tällä kertaa en jaksanut sitä vielä tehdä. :P
Viikko sitten oli tosiaan ne työpaikan pikkujoulut. Ruokatarjoilut oli hyvät, ja sehän on kaikista tärkeintä. Illemmalla me suunnistettiin Kuopion yöhön työkaverin kanssa. Maljassa oli oikein hauskaa, ja tuttujakin oli liikenteessä.
Huomasin muuten sunnuntaina, että on täällä maailmassa hyviäkin ihmisiä! Olisin matkustanut porukoille bussilla, mutta siellä ei käynytkään pankkikortti. Bussikuski oli niin reilu, että olisi antanut minun matkustaa ilmaiseksi (ja vaikka jotkut muuta luulivatkin, niin minä EN flirttaillut hänelle!). Omatunto ei sallinut kuitenkaan sitä, vaan annoin loput kolikkoni kuskille (yht. 5 e).
Alkuviikko meni porukoilla ollessa. Tein hiki hatussa tekstitaidon kurssin portfoliota, jonka sain valmiiksi kaksi päivää ennen dead linea! Todella harvinaista. Toisaalta kirjasuomen kotitenttitehtävä on edelleen tekemättä. Ei kovin harvinaista.
Torstaina menin Jyväskylään. Oli kyllä aivan loistava reissu. :) Lauantaina piti valitettavasti tulla alas pilvilinnoista ja suunnistaa takaisin Kuopioon. Tarkoitus oli käydä työkaverin kanssa syömässä ja mennä takaisin porukoille. Kaveri sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja illalla löysinkin itseni Ullan krouvista kuuntelemassa rokkia. Ja kiitosta vaan siitä kossupaukusta eräälle tarjoajalle! Lopulta me eksyttiin Maljaan. Ei ollut sekään kovin harvinaista tai yllättävää. Oli kyllä tosi hauska ilta, mutta niinhän meillä on aina. Nyt voisi kuitenkin jättää baareilut vähemmälle joulun ajaksi.
Meillä taisi muuten mennä joulun suunnitelmat uusiksi. Olisiko kenelläkään hyviä ideoita, mitä jouluaattona voisi tehdä? Minä ehdotin jo, että käytäisiin Alkossa ja juotaisiin kovat humalat. Se poikkeaisi todella vahvasti meidän perinteistä, ja aikakin menisi siivillä. Ja seuraavalle päivälle ei tarvitsisi keksiä mitään tekemistä! Jostain syystä tämä vaihtoehto ei saanut vielä kovin suurta suosiota, mutta ei kukaan ole mitään muutakaan ehdottanut.
Ai niin, kuulin huhuja, että jotkut lukijat etsivät täältä blogista kirjoitusvirheitä. Taidan jatkossa piilotella esimerkiksi yhdyssanavirheitä tekstiin.
Tällä kertaa en jaksanut sitä vielä tehdä. :P
perjantai 11. joulukuuta 2009
Painajaisten syy selvillä?
Käteen ei satu muuten vieläkään. Kuumettakaan ei ole ollut. Eilen olin tosi väsynyt, kun tulin pikkujouluista kotiin. En kyllä tiedä, johtuiko se rokotteesta vai punaviinistä ja terästetystä glögistä. No on tämäkin, kun olen varautunut oireisiin, ja ei niitä sitten tule. Pitäisiköhän tehdä reklamaatio? Olen närkästynyt kuluttaja!
Minä ehkä selvitin viimein, mistä ne minun tappamisunet oikeasti johtuvat. Tulin tänään vanhempien luo ja muistelin jauhelihakeittoa syödessäni sitä, kun jouduin tapaamaan loukkuun (vai luttaan?) jääneen hiiren. Se raukka oli jäänyt jalastaan kiinni loukkuun, ja oli vielä hankalasti lieden takana. Ajattelin, ettei se tulisi selviämään luonnossa, joten hakkasin sen kuoliaaksi halolla. Hiiri ei meinannut kuolla millään. Minä vain hakkasin ja hakkasin. Ja hakkasin. Oli se aika surkea näky.
Huomenna pitäisi jo heti aamusta mennä auttamaan isosiskon muutossa. Onneksi siellä on paljon miehiä mukana, joten urakka ei tunnu toivottomalta. Illalla olisi työpaikan pikkujoulut, ja sen jälkeen olisi tarkoitus suunnistaa baariin työkaverin kanssa. Kokemuksen perusteella voisin väittää, että on mukava ilta tulossa! :)
Minä ehkä selvitin viimein, mistä ne minun tappamisunet oikeasti johtuvat. Tulin tänään vanhempien luo ja muistelin jauhelihakeittoa syödessäni sitä, kun jouduin tapaamaan loukkuun (vai luttaan?) jääneen hiiren. Se raukka oli jäänyt jalastaan kiinni loukkuun, ja oli vielä hankalasti lieden takana. Ajattelin, ettei se tulisi selviämään luonnossa, joten hakkasin sen kuoliaaksi halolla. Hiiri ei meinannut kuolla millään. Minä vain hakkasin ja hakkasin. Ja hakkasin. Oli se aika surkea näky.
Huomenna pitäisi jo heti aamusta mennä auttamaan isosiskon muutossa. Onneksi siellä on paljon miehiä mukana, joten urakka ei tunnu toivottomalta. Illalla olisi työpaikan pikkujoulut, ja sen jälkeen olisi tarkoitus suunnistaa baariin työkaverin kanssa. Kokemuksen perusteella voisin väittää, että on mukava ilta tulossa! :)
torstai 10. joulukuuta 2009
Sikapiikkiä
Kävin sikainfluenssarokotteen ottamassa aamupäivällä. Olen koko päivän odottanut mielenkiinnolla, millaisia oireita minulle pukkaa. Käteen pitäisi kuulemma ruveta sattumaan noin 5 tunnin kuluttua rokotuksesta. Eli kipujen pitäisi tulla tasan 40 minuutin kuluttua. Vielä ei koske. Väsymys on myös yleinen oire. Minuahan väsyttää ihan jatkuvasti, joten tuskin tulen sitä huomaamaan. Illalla pitäisi mennä ainejärjestömme pikkujouluihin, joten kuumeessa en ajatellut tänään olla. Meillä on vielä tupareista jäänyt punkkupullo tuhoamatta, joten nyt ei todellakaan ole aikaa sairasteluun.
Olen seurannut hieman huvittuneena keskusteluja rokotusjonoista ja siitä, miten ihmiset ovat saaneet jonottaa tuntikausia turhaan. Siellä ollaan tönitty heikompia kumoon, ja ihmisiä on kuollut odottaessaan. Mikähän hätä ihmisillä on päästä piikitettäväksi, jos ei kuulu riskiryhmään? Johtuuko se siitä, että rokotteen saa ilmaiseksi? Jos jostain ei tarvitse maksaa, niin sehän on saatava. Ilmeisesti YTHS:llä jonotus on hyvin organisoitua, koska sain piikin n. 3 minuutin kuluttua ilmoittautumisesta. Eikä tarvinnut käyttää lainkaan kyynärpäätaktiikkaa. Vartijoitakaan ei näkynyt. Harmitti vähän, kun en nähnyt lainkaan draamaa.
Eilen minulla oli musikaalinen ilta. Kävimme kavereiden kanssa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja Kaupunginkirkossa. Porukkaa oli, ja istuimme kuin sillit purkissa. Siellä esiintyi myös Norssin eka- ja tokaluokkalaisten sekä heidän lisäkseen yliopiston musiikinopiskelijoiden kuorot. Eipä Kuopion tuomiokirkossa mitään kuoroja näkynyt, kun siellä kävin viime vuonna laulelemassa joululauluja. Kuopio on muutenkin aika masentava paikka.
Kirkollisten menojen jälkeen riensimme Vakiopaineeseen. Siellä kuuntelimme argentiinalaisia tangoja. Kämppis oli soittamassa viulua, joten pitihän siellä käydä. Musiikki oli tosi kaunista, ja ihmisiä oli paikalla ihan liikaa. Istuin niin lähellä toista viulista, että olin jatkuvasti saada jousesta päähän. Onneksi en saanut, sillä se olisi ollut hieman noloa.
Taidanpa tästä lähteä vähän pakkailemaan. Huomenna pitäisi suunnistaa Kuopioon (niinpä, masentavaa) jo puoli kymmenen maissa.
Olen seurannut hieman huvittuneena keskusteluja rokotusjonoista ja siitä, miten ihmiset ovat saaneet jonottaa tuntikausia turhaan. Siellä ollaan tönitty heikompia kumoon, ja ihmisiä on kuollut odottaessaan. Mikähän hätä ihmisillä on päästä piikitettäväksi, jos ei kuulu riskiryhmään? Johtuuko se siitä, että rokotteen saa ilmaiseksi? Jos jostain ei tarvitse maksaa, niin sehän on saatava. Ilmeisesti YTHS:llä jonotus on hyvin organisoitua, koska sain piikin n. 3 minuutin kuluttua ilmoittautumisesta. Eikä tarvinnut käyttää lainkaan kyynärpäätaktiikkaa. Vartijoitakaan ei näkynyt. Harmitti vähän, kun en nähnyt lainkaan draamaa.
Eilen minulla oli musikaalinen ilta. Kävimme kavereiden kanssa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja Kaupunginkirkossa. Porukkaa oli, ja istuimme kuin sillit purkissa. Siellä esiintyi myös Norssin eka- ja tokaluokkalaisten sekä heidän lisäkseen yliopiston musiikinopiskelijoiden kuorot. Eipä Kuopion tuomiokirkossa mitään kuoroja näkynyt, kun siellä kävin viime vuonna laulelemassa joululauluja. Kuopio on muutenkin aika masentava paikka.
Kirkollisten menojen jälkeen riensimme Vakiopaineeseen. Siellä kuuntelimme argentiinalaisia tangoja. Kämppis oli soittamassa viulua, joten pitihän siellä käydä. Musiikki oli tosi kaunista, ja ihmisiä oli paikalla ihan liikaa. Istuin niin lähellä toista viulista, että olin jatkuvasti saada jousesta päähän. Onneksi en saanut, sillä se olisi ollut hieman noloa.
Taidanpa tästä lähteä vähän pakkailemaan. Huomenna pitäisi suunnistaa Kuopioon (niinpä, masentavaa) jo puoli kymmenen maissa.
tiistai 8. joulukuuta 2009
Joululoma!
Jippii! Joululoma alkoi tänään. :) Tänään on ollut siis hyvä päivä. Kävin myös hieman kahvittelemassa ja ostin viimein sen yhden ainoan joululahjan. Nyt on yksi murhe taas vähemmän. Tänään olen ollut ihan harvinaisen hyvällä tuulella. Otin itseäni niskasta kiinni ja soitin erään puhelun. Kokeilin vähän kepillä jäätä, ja se kannatti. :)
Minun unissa kyllä vilisee julkkiksia kuin puluja Kuopion torilla. Tässä vähän aikaa sitten jutustelin Barack Obaman kanssa. Hän oli muuten oikein mukava mies! Viime yönä minua jahtasi taas joku murhaaja. Pakoilin häntä jossain suuressa talossa, ja lopuksi yritin saada häntä hengiltä. Apuna minulla oli Antti Tuisku, vaikka ei siitä mitään apua ollut. En tajua, miten emme saaneet sitä miestä hengiltä kahdestaan, vaikka hänellä oli aseenaan vain hyvin pieni teräase.
En tajua, mistä nämä tappamisunet tulee. Ne ei oikeastaan ole painajasia, vaan olen lähinnä todella turhautunut, kun hakkaan, lyön ja potkin, enkä saa sitä tyyppiä hengiltä sitten millään. Olisiko teillä sanoa jotain "tappovarmoja" konsteja, joilla ihminen kuolee nopeasti ja siististi? Voisin kokeilla niitä seuraavan kerran, kun joudun jahdattavaksi. Pitäisikö minun mennä itsepuolustuskurssille näiden unien varalta? Ja olisiko siitä edes hyötyä unimaailmassa?
Minun unissa kyllä vilisee julkkiksia kuin puluja Kuopion torilla. Tässä vähän aikaa sitten jutustelin Barack Obaman kanssa. Hän oli muuten oikein mukava mies! Viime yönä minua jahtasi taas joku murhaaja. Pakoilin häntä jossain suuressa talossa, ja lopuksi yritin saada häntä hengiltä. Apuna minulla oli Antti Tuisku, vaikka ei siitä mitään apua ollut. En tajua, miten emme saaneet sitä miestä hengiltä kahdestaan, vaikka hänellä oli aseenaan vain hyvin pieni teräase.
En tajua, mistä nämä tappamisunet tulee. Ne ei oikeastaan ole painajasia, vaan olen lähinnä todella turhautunut, kun hakkaan, lyön ja potkin, enkä saa sitä tyyppiä hengiltä sitten millään. Olisiko teillä sanoa jotain "tappovarmoja" konsteja, joilla ihminen kuolee nopeasti ja siististi? Voisin kokeilla niitä seuraavan kerran, kun joudun jahdattavaksi. Pitäisikö minun mennä itsepuolustuskurssille näiden unien varalta? Ja olisiko siitä edes hyötyä unimaailmassa?
maanantai 7. joulukuuta 2009
Maanantait eivät ole minua varten
Tuparit oli ja meni. Porukkaa oli reilusti yli 30 henkeä, joten ei me sitten ihan yksin tänne jääty. Mukavaa oli, ja kaikki meni hyvin. Ruokaa oli juuri sopivasti ja glögitarjoilu toimi. Me illan emännät olimme laiskoja, joten sijoitimme viinapullon glögikattilan viereen. Jokainen sai siis itse terästää juomansa. Alkoholia jäi vielä reilusti yli, vaikka glögiä menikin monta litraa. Olikin mukavaa huomata, ettei meidän kaverit ole ihan juoppoja. :)
Lauantai meni edellisillasta toipuessa. Olo oli kyllä hyvä, mutta meitä laiskotti kämppiksen kanssa kovasti, joten tilasimme kiinalaista ruokaa kotiinkuljetuksella ja katsoimme pari elokuvaa. The Prestige oli ensimmäinen. Se oli loistava ja todella hyvä. Kannattaa katsoa jo pelkästään ihanan Hugh Jackmanin takia. Pitäisi varmaan katsoa vielä toisen kerran, koska keskittymiskyky meinasi välillä herpaantua. Rakastunut bestman oli taas todella klisheinen hömppäkomedia. Se on ihan sopivaa viihdettä esim. todella krapulaiselle, jolla on kova morkkis edellisillan takia. Itse en ollut sopivassa mielentilassa sen katsomiseen. Jotenkin se elokuva aliarvioi hyvin roimasti katsojiaan.
Itsenäisyyspäiväkin oli eilen. Niin se aika vaan rientää. Illalla käytiin katsomassa kaverin luona Linnan juhlia. Tapahtuman tarkoitushan oli tietenkin syödä hyvin sekä arvostella juhlijoita sekä heidän pukujaan, ja näissä onnistuimmekin loistavasti.
Minun päänsisäinen maailmakin on ollut ihan mukavan rauhallinen tässä vähän aikaa. Tänään kuitenkin jostain syystä tuli sangen turhautunut olo vähän kaikkeen. Maanantait eivät vain ole minua varten. Jotenkin tunnen itseni niiiiiin saamattomaksi. Ja minä kaipaan. Kaipaan vähän kaikkea. Tuntuu, että tarvitsen jotain, mitä en voi saada. En oikein tiedä, mitä edes kaipaan. Kaipaus. Kaipaus. Kaipaus. Heh. Koko sana alkaa kuulostaa hassulta, kun sitä hokee monta kertaa peräkkäin.
Tänään itse asiassa aloin epäillä omaa mielenterveyttäni, ja kämppikseni myös. Juttelimme Facebookissa, vaikka olimme molemmat kotona. Itse asiassa huoneemme ovat vierekkäin. Kämppikseni keksi lähettää minulle kirjelappusen reiästä, joka oli porattu johtoja varten huoneittemme väliseen seinään. Jonkin aikaa kikattelimme hysteerisenä omissa huoneissamme ja lähettelimme toisillemme outoja viestejä. Lopuksi päädyimme mussuttamaan mokkapaloja keittiöön ja nauramaan vielä hieman lisää. Pistin koko episodin kyllä väsymyksen piikkiin, sillä nukuin sen jälkeen parin tunnin päiväunet.
Kaipa sitä voisi mennä nukkumaan kerrankin ajoissa. Aukaisin kuitenkin äsken Messengerin, joten leikin tulella. En tiedä, miksi tein sen. En ole kauhean viisas. "Nämä ajat eivät ole meitä varten". Egotrippi soi päässä. Biisi on ihan hyvä, sillä se jotenkin sopii mielentilaani.
Lauantai meni edellisillasta toipuessa. Olo oli kyllä hyvä, mutta meitä laiskotti kämppiksen kanssa kovasti, joten tilasimme kiinalaista ruokaa kotiinkuljetuksella ja katsoimme pari elokuvaa. The Prestige oli ensimmäinen. Se oli loistava ja todella hyvä. Kannattaa katsoa jo pelkästään ihanan Hugh Jackmanin takia. Pitäisi varmaan katsoa vielä toisen kerran, koska keskittymiskyky meinasi välillä herpaantua. Rakastunut bestman oli taas todella klisheinen hömppäkomedia. Se on ihan sopivaa viihdettä esim. todella krapulaiselle, jolla on kova morkkis edellisillan takia. Itse en ollut sopivassa mielentilassa sen katsomiseen. Jotenkin se elokuva aliarvioi hyvin roimasti katsojiaan.
Itsenäisyyspäiväkin oli eilen. Niin se aika vaan rientää. Illalla käytiin katsomassa kaverin luona Linnan juhlia. Tapahtuman tarkoitushan oli tietenkin syödä hyvin sekä arvostella juhlijoita sekä heidän pukujaan, ja näissä onnistuimmekin loistavasti.
Minun päänsisäinen maailmakin on ollut ihan mukavan rauhallinen tässä vähän aikaa. Tänään kuitenkin jostain syystä tuli sangen turhautunut olo vähän kaikkeen. Maanantait eivät vain ole minua varten. Jotenkin tunnen itseni niiiiiin saamattomaksi. Ja minä kaipaan. Kaipaan vähän kaikkea. Tuntuu, että tarvitsen jotain, mitä en voi saada. En oikein tiedä, mitä edes kaipaan. Kaipaus. Kaipaus. Kaipaus. Heh. Koko sana alkaa kuulostaa hassulta, kun sitä hokee monta kertaa peräkkäin.
Tänään itse asiassa aloin epäillä omaa mielenterveyttäni, ja kämppikseni myös. Juttelimme Facebookissa, vaikka olimme molemmat kotona. Itse asiassa huoneemme ovat vierekkäin. Kämppikseni keksi lähettää minulle kirjelappusen reiästä, joka oli porattu johtoja varten huoneittemme väliseen seinään. Jonkin aikaa kikattelimme hysteerisenä omissa huoneissamme ja lähettelimme toisillemme outoja viestejä. Lopuksi päädyimme mussuttamaan mokkapaloja keittiöön ja nauramaan vielä hieman lisää. Pistin koko episodin kyllä väsymyksen piikkiin, sillä nukuin sen jälkeen parin tunnin päiväunet.
Kaipa sitä voisi mennä nukkumaan kerrankin ajoissa. Aukaisin kuitenkin äsken Messengerin, joten leikin tulella. En tiedä, miksi tein sen. En ole kauhean viisas. "Nämä ajat eivät ole meitä varten". Egotrippi soi päässä. Biisi on ihan hyvä, sillä se jotenkin sopii mielentilaani.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Tuparit
Jostain syystä minun kirjoittelu tahtoo keskittyä alkuviikkoon, joten ajattelin nyt hieman rikkoa piintyneitä tapojani. Tänään on ne meidän tuparit, ja ollaan suurin osa valmisteluista tehty. Pisimpään menee tietenkin meikkaamisessa ja uudelleen meikkaamisessa, kun lopputulos näyttää kuitenkin venäläiseltä katuhuoralta, joka on meikannut itsensä sokkona.
En ole ennen pitänyt näin isoja juhlia. Tai me ei tiedetä, miten isot näistä tulee. Toivottavasti ei käy niin, että me istutaan täällä keskenämme, juodaan surkeana kaikki glögiin tarkoitetut viinat ja sammutaan sohvalle.
Kohta pitääkin vielä tehdä cocktailtikut valmiiksi, asetella Borat kyltteineen kadun varteen osoittamaan tietä ja koristella keittiö. Ihanaa, että koko viikon on ollut pakkasta. Ja vaikka ulkona ei olekaan lunta, on kuitenkin edes hieman jouluisa olo.
Minun viikko on kyllä mennyt ihan tupareita odottaessa. En ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Enhän minä yleensä saakaan, joten miten tämä viikko olisikaan muka jotenkin erilainen. Joululomakin alkaisi ensi viikolla. Pitäisi tehdä joululahjaostos pikaisesti ennen kuin olen tuhlannut kaikki veronpalautusrahat (jotka muuten tuli tänään, jihuu).
Nyt ei ole oikea mieliala blogin päivittämiseen, kun olisi vielä paljon tekemistä. Jännityksellä odotan, millainen ilta on tulossa. :)
En ole ennen pitänyt näin isoja juhlia. Tai me ei tiedetä, miten isot näistä tulee. Toivottavasti ei käy niin, että me istutaan täällä keskenämme, juodaan surkeana kaikki glögiin tarkoitetut viinat ja sammutaan sohvalle.
Kohta pitääkin vielä tehdä cocktailtikut valmiiksi, asetella Borat kyltteineen kadun varteen osoittamaan tietä ja koristella keittiö. Ihanaa, että koko viikon on ollut pakkasta. Ja vaikka ulkona ei olekaan lunta, on kuitenkin edes hieman jouluisa olo.
Minun viikko on kyllä mennyt ihan tupareita odottaessa. En ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Enhän minä yleensä saakaan, joten miten tämä viikko olisikaan muka jotenkin erilainen. Joululomakin alkaisi ensi viikolla. Pitäisi tehdä joululahjaostos pikaisesti ennen kuin olen tuhlannut kaikki veronpalautusrahat (jotka muuten tuli tänään, jihuu).
Nyt ei ole oikea mieliala blogin päivittämiseen, kun olisi vielä paljon tekemistä. Jännityksellä odotan, millainen ilta on tulossa. :)
maanantai 30. marraskuuta 2009
Ihana maanantai - taas kerran
Oudosti on ahdistanut ja ärsyttänyt koko päivän. Tuntuu vaan ihan p***alta vaihteeksi. Kuten jo aiemmin sanoin, se kiva rauhallinen ihminen on kadonnut ja tilalla on hermoraunio, joka ei jaksa innostua mihinkään ja jonka keskittymiskyky on nolla. Tämä on aika masentavaa ja turhauttavaa myös!
Noh, meillä on tuparit tulossa ja joululomakin alkaa ihan kohta. Ei tässä pitäisi olla mitään oikeaa syytä ahdistua, ja ainakin noita kahta voi odottaa innolla. :) Ehkä tämä ahdistus johtuu osaksi 2,5 tunnin päiväunista, jotka nukuin äsken. Minulla on unirytmi ihan sekaisin. Illalla en saa unta ja aamulla haluaisin nukkua puolille päivin. Toisaalta voi ahdistaa senkin takia, että mulla on ollut aika vähän tekemistä. Koulujuttuihin en ole päässyt kunnolla käsiksi. Olen vaan istunut laiskana täällä kotona. Pitäisi varmaan kehitellä jokin lukujärjestys, ympätä se täyteen kaikkea toimintaa, ja sitten olla noudattamatta sitä. Seuraavaksi voisi ainakin ruveta suunnittelemaan tupareita, ja jopa toteuttamaan näitä ideoita. Toivon, ettei ne jää ihan sunnittelun tasolle.
Taidanpa tästä lähteä keksimään, mistä voisin löytää hyvää mieltä.
Noh, meillä on tuparit tulossa ja joululomakin alkaa ihan kohta. Ei tässä pitäisi olla mitään oikeaa syytä ahdistua, ja ainakin noita kahta voi odottaa innolla. :) Ehkä tämä ahdistus johtuu osaksi 2,5 tunnin päiväunista, jotka nukuin äsken. Minulla on unirytmi ihan sekaisin. Illalla en saa unta ja aamulla haluaisin nukkua puolille päivin. Toisaalta voi ahdistaa senkin takia, että mulla on ollut aika vähän tekemistä. Koulujuttuihin en ole päässyt kunnolla käsiksi. Olen vaan istunut laiskana täällä kotona. Pitäisi varmaan kehitellä jokin lukujärjestys, ympätä se täyteen kaikkea toimintaa, ja sitten olla noudattamatta sitä. Seuraavaksi voisi ainakin ruveta suunnittelemaan tupareita, ja jopa toteuttamaan näitä ideoita. Toivon, ettei ne jää ihan sunnittelun tasolle.
Taidanpa tästä lähteä keksimään, mistä voisin löytää hyvää mieltä.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Ihana viikonloppu takana :)
Mulla oli pitkästä aikaa aivan loistava viikonloppu. Oon leijunut ihan omissa maailmoissani, mutta olen tässä jo joutunut kohtaamaan elämän realiteetit, joten tämä olotila ei tule jatkumaan. Hassua, miten sitä toisinaan elelee rauhallisesti omaa mitäänsanomatonta elämäänsä tyytyväisenä, ja yhtäkkiä jokin saa pään sekaisin. Sitä loikkii onnensa kukkuloilla iloisena mutta toisaalta ärtyneenä, koska mukava rauhallinen olotila on kadonnut. Olisin kyllä oikeasti paljon tyytyväisempi, jos voisin palata siihen ensimmäiseen vaiheeseen, jotta saisin mielenrauhani ja keskittymiskykyni takaisin. Eih ja voih.
Meillä oli viikonloppuna oikea majoituspalvelu täällä. Kaikki kämppikset oli kerrankin yhtäaikaa kotona, ja kolmella meistä oli vielä vieras. Työkaveri tuli käymään ensimmäistä kertaa täällä Jyväskylässä minun luona. Me käytiin syömässä Memphisissä. Minulla kävi tuuri (?), koska löysin salaattini seasta muovinpalan. Sain sen ansioista ilmaisen jälkiruuan! Uusi Twilight-leffakin tuli tarkastettua. On vaikeaa katsoa elokuvaa, jos on lukenut kirjan aiemmin. Nyt en voinut tehdä muuta kuin vertailla niitä keskenään, ja samalla se pilasi koko kokemuksen. Elokuva oli kyllä ihan katsottava, mutta loppu oli niin junnaava, että meinasin nukahtaa.
Tänään sunnuntaina me käytiin shoppailemassa ja syömässä kiinalaista ennen kuin saatoin kaverin asemalle. Löysin kivan violetin laukun, joka sopii yhteen erään mekon kanssa loistavasti. Meillä on perjantaina tuparit täällä, ja asu on jo onneksi valittu. :) Nyt näyttää vahvasti siltä, että juhlista on tulossa isot. Suunniteltiin jo, että osa voi mennä saunaan istumaan, ja osa porukasta joutuu aina omalla vuorollaan pihalle. Näin ei sisällä tule liian tiivis tunnelma.
Argh. Pitäisi alkaa kirjoitella tutkimussuunnitelmaa, mutta en vain pysty! Ajatukset juoksee omia ratojaan, ja olo on ahdistunut ja sekava. En tiedä, miten saisin kävisin työhön käsiksi.
Meillä oli viikonloppuna oikea majoituspalvelu täällä. Kaikki kämppikset oli kerrankin yhtäaikaa kotona, ja kolmella meistä oli vielä vieras. Työkaveri tuli käymään ensimmäistä kertaa täällä Jyväskylässä minun luona. Me käytiin syömässä Memphisissä. Minulla kävi tuuri (?), koska löysin salaattini seasta muovinpalan. Sain sen ansioista ilmaisen jälkiruuan! Uusi Twilight-leffakin tuli tarkastettua. On vaikeaa katsoa elokuvaa, jos on lukenut kirjan aiemmin. Nyt en voinut tehdä muuta kuin vertailla niitä keskenään, ja samalla se pilasi koko kokemuksen. Elokuva oli kyllä ihan katsottava, mutta loppu oli niin junnaava, että meinasin nukahtaa.
Tänään sunnuntaina me käytiin shoppailemassa ja syömässä kiinalaista ennen kuin saatoin kaverin asemalle. Löysin kivan violetin laukun, joka sopii yhteen erään mekon kanssa loistavasti. Meillä on perjantaina tuparit täällä, ja asu on jo onneksi valittu. :) Nyt näyttää vahvasti siltä, että juhlista on tulossa isot. Suunniteltiin jo, että osa voi mennä saunaan istumaan, ja osa porukasta joutuu aina omalla vuorollaan pihalle. Näin ei sisällä tule liian tiivis tunnelma.
Argh. Pitäisi alkaa kirjoitella tutkimussuunnitelmaa, mutta en vain pysty! Ajatukset juoksee omia ratojaan, ja olo on ahdistunut ja sekava. En tiedä, miten saisin kävisin työhön käsiksi.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Masentavasti kuumeen kourissa
Minulla nähtävästi jokainen maanantai alkaa surkeasti. Pitkän ja piinallisen odottelun jälkeen tulin viimeinkin kipeäksi. Sikainfluenssaa tämä EI ole (koska en halua sen olevan). Äiti on siis pärskinyt minunkin suuntaan (isähän ei sitä olisi voinut tehdä). Ilmeisesti hän oli pärskinyt päähän, koska kallo tuntuu pari numeroa liian pieneltä. Onneksi ei ole ainkaan vielä kuumetta kuin ihan vähän. Yleensä minulla ei kyllä nousekaan kova kuume. Hassua sinänsä, ettei nenä ole ollenkaan tukossa, eikä minun ole tarvinnut pärskiä kämppisten varpaille.
Jännää, ettei nykyään ehtisi enää sairastaa. Lukiossa tai yläasteella olisin ilomielen jäänyt kotiin äidin hoidettavaksi. Nyt olen vaan koko päivän tuskaillut sitä, miten paljon aikaa menee hukkaan, enkä pääse luennoille. Olisi kirjoitettava oppimispäiväkirjoja sun muita, ja eräs ryhmätyökin jää väliin. Pitäisikö siis ottaa vaan ihan rennosti ja sairastaa tämä tauti pois, koska ensi viikonloppuna viimeistään minun pitää olla jo terve?
On kyllä tylsää sairastaa yksin kotona. Tilaamani Faith No Moren levykin tulee vasta huomenna postissa. :( Onneksi minulla on sentään lohtuna Frendien toinen tuotantokausi, jonka olen nähnyt noin sata miljoonaa kertaa, mutta eihän se mitään haittaa. Mikä muu sarja piristää kuumeessa? Kumman kaa? Vai onko se liian rankkaa, ehkä Muumit olisi parempi?
Subilta tulee Walk The Line. Voisin mennä sitä tuijottamaan, jos jaksan. Joaquin Phoenix on vaan jotenkin ihanan miehekäs. :)
Jännää, ettei nykyään ehtisi enää sairastaa. Lukiossa tai yläasteella olisin ilomielen jäänyt kotiin äidin hoidettavaksi. Nyt olen vaan koko päivän tuskaillut sitä, miten paljon aikaa menee hukkaan, enkä pääse luennoille. Olisi kirjoitettava oppimispäiväkirjoja sun muita, ja eräs ryhmätyökin jää väliin. Pitäisikö siis ottaa vaan ihan rennosti ja sairastaa tämä tauti pois, koska ensi viikonloppuna viimeistään minun pitää olla jo terve?
On kyllä tylsää sairastaa yksin kotona. Tilaamani Faith No Moren levykin tulee vasta huomenna postissa. :( Onneksi minulla on sentään lohtuna Frendien toinen tuotantokausi, jonka olen nähnyt noin sata miljoonaa kertaa, mutta eihän se mitään haittaa. Mikä muu sarja piristää kuumeessa? Kumman kaa? Vai onko se liian rankkaa, ehkä Muumit olisi parempi?
Subilta tulee Walk The Line. Voisin mennä sitä tuijottamaan, jos jaksan. Joaquin Phoenix on vaan jotenkin ihanan miehekäs. :)
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Levotonta meininkiä
Levoton on tämän viikonlopun sana. Tässä on tapahtunut vähän kaikkea kummallista, ja on tosi vaikea vaan olla. Olen nyt vahempien luona, eikä täällä voi oikeastaan tehdä mitään, mikä ei ole nyt ollenkaan hyvä juttu. Tuntuu, että energiaa on liikaa, ja tekisi mieli purkaa se hakkaamalla jotain nyrkkeilysäkkiä. Pitäisi kirjoittaa erästä oppimispäiväkirjaa, mutta ajatuskin poukkoilee kuin jänis auton ajovaloissa.
Ihastuin taas erääseen Faith No Moren biisiin. Kuuntelin sen, ja heti oli pakko käydä tilaamassa koko levy Levykauppa Äxästä. En tiedä, mikä tässä kappaleessa iskee, mutta käykäähän kuuntelemassa: http://www.youtube.com/watch?v=9-b3j0Q_DTk
Välillä on sellaisia kausia, ettei tule kuunneltua lainkaan musiikkia. Joskus ahdistaa kaikki äänet, ja toisinaan lasken hyvänkin musiikin meluksi. En koskaan laita sitä vain taustameteliksi, kuten jotkut tekevät. He laittavat radion heti aamulla päälle, eivätkä edes huomaa, kun kappaleet vaihtuvat. Minusta se on musiikin aliarviointia. Toisinaan on ihan parasta esim. junassa pistää silmät kiinni ja keskittyä kuuntelemaan jokaista sanaa ja säveltä. Olen muutenkin tosi tarkka siitä, mitä kuuntelen. Tärkeintä on, että laulajalla on hyvä ääni. Rakastan kuunnella mieslaulajia. En tiedä, miksi en yleensä pidä naisten äänistä. Saatan vähäksi aikaa innostua kuuntelemaan jotain naislaulajaa, mutta palaan kuitekin aina miehiin. Mike Patton on tällä hetkellä ihan ykkösenä. Hän on vain lahjakkaimpia rocklaulajia maailmassa, enkä voi lakata ihmettelemästä, mihin kaikkeen hänen äänensä taipuu.
Huh huh, pitääpä mennä äkkiä keksimään jotain tekemistä ennen kuin sekoan.
Ihastuin taas erääseen Faith No Moren biisiin. Kuuntelin sen, ja heti oli pakko käydä tilaamassa koko levy Levykauppa Äxästä. En tiedä, mikä tässä kappaleessa iskee, mutta käykäähän kuuntelemassa: http://www.youtube.com/watch?v=9-b3j0Q_DTk
Välillä on sellaisia kausia, ettei tule kuunneltua lainkaan musiikkia. Joskus ahdistaa kaikki äänet, ja toisinaan lasken hyvänkin musiikin meluksi. En koskaan laita sitä vain taustameteliksi, kuten jotkut tekevät. He laittavat radion heti aamulla päälle, eivätkä edes huomaa, kun kappaleet vaihtuvat. Minusta se on musiikin aliarviointia. Toisinaan on ihan parasta esim. junassa pistää silmät kiinni ja keskittyä kuuntelemaan jokaista sanaa ja säveltä. Olen muutenkin tosi tarkka siitä, mitä kuuntelen. Tärkeintä on, että laulajalla on hyvä ääni. Rakastan kuunnella mieslaulajia. En tiedä, miksi en yleensä pidä naisten äänistä. Saatan vähäksi aikaa innostua kuuntelemaan jotain naislaulajaa, mutta palaan kuitekin aina miehiin. Mike Patton on tällä hetkellä ihan ykkösenä. Hän on vain lahjakkaimpia rocklaulajia maailmassa, enkä voi lakata ihmettelemästä, mihin kaikkeen hänen äänensä taipuu.
Huh huh, pitääpä mennä äkkiä keksimään jotain tekemistä ennen kuin sekoan.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Miks aina kaikki maanantaipäivät ovat ihan tyhmiä?
Kylläpä alkoi taas aivan mahtavan ihanasti tämä viikko! Jouduin heräämään maanantaina jo aamutuimaan vain huomatakseni, että kaikki lumet olivat sulaneet. Ilma oli masentavan pimeä ja sumuinen. Tuntui inhottavalta kahlata likaisessa sohjossa luennolle, joka sekään ei ollut mieltä piristävä.
Minä pidin maanantaina sen 25 minuuttia kestävän opetustuokion filosofian opiskelijan kanssa. Tehtävän tarkoituksena oli siis yhdistää tuokioon sekä äidinkieli että filosofia jollakin tavalla. Tuokio meni ihan surkeasti. Tuntui turhauttavalta, kun pari odotti koko ajan minulta ohjeita eikä osannut tehdä mitään oma-aloitteisesti. Ryhmäkeskustelun aikana meidän piti kuunnella, mitä oppijat juttelevat, mutta minun opetuskumppani vaan kulki minun kyljessä kiinni ja tuijotti minua. Minun piti sanoa sille kahdesti, että meidän kannattaa hajaantua eikä kulkea yhdessä. Minä jouduin vetämään koko tuokion, ja eipä me sen takia saatu kauhean hyvää palautetta, kun ei yhteistyö toiminut lainkaan. En kyllä tee enää ikinä mitään filosofian opiskelijoiden kanssa!!
Iltapäivällä oli ihana tulla kotiin, koska meidän kämppiksellä on kaksi australianterrieriä hoidossa. Ne koirat ovat aivan ihania, tosi sosiaalisia ja hellyydenkipeitä. Oon rapsuttanut niitä ainakin vuorokauden edestä. Saa nähdä, pahentaako tämä vain minun koirakuumetta.
Tänään oli vähän parempi päivä, koska sain palautettua ajoissa erään kotitenttitehtävän. Yliopistolla on myös eräs söpö poika, jonka näkeminen piristää. :D Juuri puhuttiin kämppiksen kanssa siitä, miten naisvaltaisella alalla me olemme. Luennoilla saattaa hyvällä tuurilla olla kaksi miespuolista opiskelijaa, ja sekin on jo suorastaan saavutus. Eihän naisissa mitään vikaa ole, mutta ei minua haittaisi, jos opiskelujen kautta saisi edes muutaman mies-merkkisen kaverin.
Käytiin tänään kavereiden kanssa syömässä Ilokivessä (mikä oli todella yllättävä valinta). Siellä oli pari kaverin kaveriakin, ja jostain syystä meidän keskustelu kääntyi eläimiin sekaantumiseen ja sukurutsaukseen. Mietittiin, miten väärin (ja miksi) on sekaantua eläimiin, tai rakastua esim. omaan veljeensä, jos ei aio mennä naimisiin tai hankkia lapsia hänen kanssaan. Molemmat tuntuu jo ajatuksena iljettävältä, mutta missä menee se raja, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Pidettiinhän homoseksuaalisuuttakin sairautena vielä 70-luvulla. Niin, meillä oli todella hyvä ruokapöytäkeskustelun aihe tänään.
Pitäisi kai ruveta siivoamaan, koska huomenna tulee kaveri yökylään. Minä olen suosittua seuraa nykyään! No en oo oikeasti.
Minä pidin maanantaina sen 25 minuuttia kestävän opetustuokion filosofian opiskelijan kanssa. Tehtävän tarkoituksena oli siis yhdistää tuokioon sekä äidinkieli että filosofia jollakin tavalla. Tuokio meni ihan surkeasti. Tuntui turhauttavalta, kun pari odotti koko ajan minulta ohjeita eikä osannut tehdä mitään oma-aloitteisesti. Ryhmäkeskustelun aikana meidän piti kuunnella, mitä oppijat juttelevat, mutta minun opetuskumppani vaan kulki minun kyljessä kiinni ja tuijotti minua. Minun piti sanoa sille kahdesti, että meidän kannattaa hajaantua eikä kulkea yhdessä. Minä jouduin vetämään koko tuokion, ja eipä me sen takia saatu kauhean hyvää palautetta, kun ei yhteistyö toiminut lainkaan. En kyllä tee enää ikinä mitään filosofian opiskelijoiden kanssa!!
Iltapäivällä oli ihana tulla kotiin, koska meidän kämppiksellä on kaksi australianterrieriä hoidossa. Ne koirat ovat aivan ihania, tosi sosiaalisia ja hellyydenkipeitä. Oon rapsuttanut niitä ainakin vuorokauden edestä. Saa nähdä, pahentaako tämä vain minun koirakuumetta.
Tänään oli vähän parempi päivä, koska sain palautettua ajoissa erään kotitenttitehtävän. Yliopistolla on myös eräs söpö poika, jonka näkeminen piristää. :D Juuri puhuttiin kämppiksen kanssa siitä, miten naisvaltaisella alalla me olemme. Luennoilla saattaa hyvällä tuurilla olla kaksi miespuolista opiskelijaa, ja sekin on jo suorastaan saavutus. Eihän naisissa mitään vikaa ole, mutta ei minua haittaisi, jos opiskelujen kautta saisi edes muutaman mies-merkkisen kaverin.
Käytiin tänään kavereiden kanssa syömässä Ilokivessä (mikä oli todella yllättävä valinta). Siellä oli pari kaverin kaveriakin, ja jostain syystä meidän keskustelu kääntyi eläimiin sekaantumiseen ja sukurutsaukseen. Mietittiin, miten väärin (ja miksi) on sekaantua eläimiin, tai rakastua esim. omaan veljeensä, jos ei aio mennä naimisiin tai hankkia lapsia hänen kanssaan. Molemmat tuntuu jo ajatuksena iljettävältä, mutta missä menee se raja, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Pidettiinhän homoseksuaalisuuttakin sairautena vielä 70-luvulla. Niin, meillä oli todella hyvä ruokapöytäkeskustelun aihe tänään.
Pitäisi kai ruveta siivoamaan, koska huomenna tulee kaveri yökylään. Minä olen suosittua seuraa nykyään! No en oo oikeasti.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Kummitusjuttuja
Viettelen taas jumitussunnuntaita. Jotenkin ei vaan jaksa tehdä mitään, vaikka pitäisi. Heräilinkin yllättävän myöhään, enkä olisi millään jaksanut nousta sängystä. Kaikilla ei taida olla perussunnuntai. Huomaa, että nyt joulun alla on kaupat auki sunnuntaisinkin. En ole nähnyt vielä yhtäkään pitsalaatikkoa tai Salen kauppakassia kulkevan ikkunani ohi. Muutenkin ihmiset näyttää terveiltä ja reippailta. Ilmeisesti kaikki flunssaiset ja krapulaiset ihmiset ovat jääneet suosiolla kotiin.
Aloin lukea Diana Gabaldonin Outlander-nimistä romaania (se on siis englanniksi). Otin varmuuden vuoksi kirjan suomenkielisen käännöksen (Muukalainen) viereen. Siitä olen tarkistellut hankalia sanoja. 1700-luvun englanninkielinen sanasto on hieman tuntematonta minulle. Jostain syystä koulussa emme opiskelleet sodankäyntiin, kivilinnoihin, klaaneihin tai lääkekasveihin liittyviä termejä. Kannattaa muuten lukea kirja miljoona kertaa suomeksi, jolloin englanninkielisen käännöksen kanssa ei ole juuri ongelmia. Muutenkin jo muistaa ulkoa, mitä romaanissa tapahtui.
Minulla on ollut taas kerran aika kiireinen viikko. Koulujuttujen kanssa olen saanut pakertaa ihan kiitettävästi. Nyt alkaa kyllä jo tympiä kaikki tyhmät ryhmätehtävät. Molemmat siskot tulivat torstaina tänne kylään ja olivat pari yötä. Aika meni tosi nopeasti. Perjantaina käytiin shoppailemassa ja illemmalla syömässä ravintola Foodissa. Söin broileripastaa, joka oli aika mautonta. Siskojenkin ruuat olivat ihan perussörsseleitä, melko mitäänsanomattomia. Ruoka oli halpaa, mutta en taida enää mennä sinne syömään, koska minusta ruuassa täytyy olla makua. Me kävimme myös eräässä pubissa istuskelemassa, koska kämppis oli siellä sinä iltana töissä.
Ilta oli todella mukava, mutta sain kauhean päänsäryn. Ehkä pubissa oli vain niin kauhea meteli, joka johtui meidän pöytäseurueestamme. Jossakin vaiheessa jutustelu kääntyi kauhuelokuviin ja kummitustarinoihin, ja kaikkia alkoi pelottaa. Pikkusiskoni kertoi ystävästään, joka on neurottinen valojen ja sähkölaitteiden kanssa. Ennen nukkumaanmenoa hän kiertää sammuttelemassa ne yksi kerrallaan. Eräänä aamuna hän oli huomannut, että keittiössä oli jäänyt valo palamaan. Hän ei ollut sitä jättänyt päälle, koska olisi kuitenkin huomannut valon kajastavan kynnyksen alta. Ei ole vieläkään selvinnut, miten valo on mennyt itsestään päälle. Tapaus on yhtä mysteerinen kuin se kukkapuska, jonka lähettäjä ei halua paljastua.
Eilen me vietimme kaverin luona pikkujouluja todella pienellä poppoolla. Joimme punaviiniä ja glögiä sekä söimme salattia, suklaakonvehteja, torttuja ja pipareita. Ei tarvinnut tulla onneksi nälkäisenä kotiin. Me vuokrasimme elokuvan Joulutarina, koska ajattelimme, että se on kiva ja jouluinen. Leffa oli minusta rimanalitus. Tarina oli surullinen ja ylipäätään huono. Pikkusiskoni oli ihan oikeassa, että elokuvan loppu on todella kökkö. Dialogi oli jäykkää ja hahmot olivat etäisiä eikä niihin voinut samaistua. Kaiken lisäksi Joulupukki oli kummallinen ukkeli, joka sekoaa. Hassua, miten jäykkiä hahmot olivat, vaikka elokuva oli täynnä suomalaisia huippunäyttelijöitä. Joulutarinan tunturimaisemat, lavastus ja musiikki olivat kauniita, joten kyllä elokuvan voi ihan niiden ansiosta katsoa loppuun.
Huono elokuva ei kyllä pilannut lainkaan meidän iltaa. Syöminen ja jutusteluhan on ihan parasta ajanvietettä! Baariin ei tullut lähdettyä, mutta ehkä sitten ensi kerralla... Kun tultiin kämppiksen kanssa kotiin, talo oli pimeänä mutta ulkovalo oli palamassa. Muut kämppikset olivat kotiseuduillaan käymässä, joten kotona ei pitänyt olla ketään. Ihmettelin sitä ääneen, koska en ollut taatusti jättänyt ulkovaloa päälle. Kämppiskään ei ollut valoa sytyttänyt lähtiessämme. Menimme kauhusta jäykkänä sisälle, koska kumpikin muistimme edellisiltaisen tarinan pikkusiskon ystävästä. Eteisessä huomasin kuitenkin ylimääräiset kengät, jotka kuuluivat "viikonloppukämppiksellemme". Joo-o, pitäisiköhän kasvaa jo aikuiseksi ja olla kuuntelematta jotain tyhmiä kauhutarinoita.
Aloin lukea Diana Gabaldonin Outlander-nimistä romaania (se on siis englanniksi). Otin varmuuden vuoksi kirjan suomenkielisen käännöksen (Muukalainen) viereen. Siitä olen tarkistellut hankalia sanoja. 1700-luvun englanninkielinen sanasto on hieman tuntematonta minulle. Jostain syystä koulussa emme opiskelleet sodankäyntiin, kivilinnoihin, klaaneihin tai lääkekasveihin liittyviä termejä. Kannattaa muuten lukea kirja miljoona kertaa suomeksi, jolloin englanninkielisen käännöksen kanssa ei ole juuri ongelmia. Muutenkin jo muistaa ulkoa, mitä romaanissa tapahtui.
Minulla on ollut taas kerran aika kiireinen viikko. Koulujuttujen kanssa olen saanut pakertaa ihan kiitettävästi. Nyt alkaa kyllä jo tympiä kaikki tyhmät ryhmätehtävät. Molemmat siskot tulivat torstaina tänne kylään ja olivat pari yötä. Aika meni tosi nopeasti. Perjantaina käytiin shoppailemassa ja illemmalla syömässä ravintola Foodissa. Söin broileripastaa, joka oli aika mautonta. Siskojenkin ruuat olivat ihan perussörsseleitä, melko mitäänsanomattomia. Ruoka oli halpaa, mutta en taida enää mennä sinne syömään, koska minusta ruuassa täytyy olla makua. Me kävimme myös eräässä pubissa istuskelemassa, koska kämppis oli siellä sinä iltana töissä.
Ilta oli todella mukava, mutta sain kauhean päänsäryn. Ehkä pubissa oli vain niin kauhea meteli, joka johtui meidän pöytäseurueestamme. Jossakin vaiheessa jutustelu kääntyi kauhuelokuviin ja kummitustarinoihin, ja kaikkia alkoi pelottaa. Pikkusiskoni kertoi ystävästään, joka on neurottinen valojen ja sähkölaitteiden kanssa. Ennen nukkumaanmenoa hän kiertää sammuttelemassa ne yksi kerrallaan. Eräänä aamuna hän oli huomannut, että keittiössä oli jäänyt valo palamaan. Hän ei ollut sitä jättänyt päälle, koska olisi kuitenkin huomannut valon kajastavan kynnyksen alta. Ei ole vieläkään selvinnut, miten valo on mennyt itsestään päälle. Tapaus on yhtä mysteerinen kuin se kukkapuska, jonka lähettäjä ei halua paljastua.
Eilen me vietimme kaverin luona pikkujouluja todella pienellä poppoolla. Joimme punaviiniä ja glögiä sekä söimme salattia, suklaakonvehteja, torttuja ja pipareita. Ei tarvinnut tulla onneksi nälkäisenä kotiin. Me vuokrasimme elokuvan Joulutarina, koska ajattelimme, että se on kiva ja jouluinen. Leffa oli minusta rimanalitus. Tarina oli surullinen ja ylipäätään huono. Pikkusiskoni oli ihan oikeassa, että elokuvan loppu on todella kökkö. Dialogi oli jäykkää ja hahmot olivat etäisiä eikä niihin voinut samaistua. Kaiken lisäksi Joulupukki oli kummallinen ukkeli, joka sekoaa. Hassua, miten jäykkiä hahmot olivat, vaikka elokuva oli täynnä suomalaisia huippunäyttelijöitä. Joulutarinan tunturimaisemat, lavastus ja musiikki olivat kauniita, joten kyllä elokuvan voi ihan niiden ansiosta katsoa loppuun.
Huono elokuva ei kyllä pilannut lainkaan meidän iltaa. Syöminen ja jutusteluhan on ihan parasta ajanvietettä! Baariin ei tullut lähdettyä, mutta ehkä sitten ensi kerralla... Kun tultiin kämppiksen kanssa kotiin, talo oli pimeänä mutta ulkovalo oli palamassa. Muut kämppikset olivat kotiseuduillaan käymässä, joten kotona ei pitänyt olla ketään. Ihmettelin sitä ääneen, koska en ollut taatusti jättänyt ulkovaloa päälle. Kämppiskään ei ollut valoa sytyttänyt lähtiessämme. Menimme kauhusta jäykkänä sisälle, koska kumpikin muistimme edellisiltaisen tarinan pikkusiskon ystävästä. Eteisessä huomasin kuitenkin ylimääräiset kengät, jotka kuuluivat "viikonloppukämppiksellemme". Joo-o, pitäisiköhän kasvaa jo aikuiseksi ja olla kuuntelematta jotain tyhmiä kauhutarinoita.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Lumisadetta
Maan on peittänyt aivan ihana valkoinen lumipeite! Olen aivan innoissani, kun yhden iltapäivän aikana on satanut niin paljon lunta. Toisaalta ei ollut kiva talsia kampukselta kotiin tennareissa, koska sukat oli ihan märät ja ulkona tuiskutti oikein roimasti. Olen muutenkin ollut tänään jostain syystä hyvällä tuulella, vaikka aamu ei ollutkaan ihan paras, mikä johtui aikaisesta herätyksestä. Oon ollut aika väsynyt, mutta se ei ole hyvää mieltä latistanut. Huomenna saan onneksi nukkua yhdeksään.
Siskot tulee ylihuomenna tänne Jyväskylään kyläilemään. Jippii! :) Pitää yrittää kehitellä jotain ohjelmaa. Lauantaina taas on kaverin pikkujoulut. On siis tosi kiva viikko tulossa! Pitää koputtaa kuitenkin puuta, etten vaan ole saanut sitä isän tautia. Meidän piti mennä tänään katsomaan Perun perunat -nimistä improvisaatioteatteria Juomatehtaalle. Sairastumisen vuoksi sitä ei järjestettykään. Harmittaa vähän, mutta pitää mennä seuraavalla kerralla sitten. Minun elämä on oikeaa "seuraavaa kertaa". En ole käynyt Kauppakadun approssa, mökkiseminaarissa tai sitseilläkään, koska meinaan aina mennä "seuraavalla kerralla sitten". Luultavasti en käy noissa koskaan, koska opiskeluaika ei vain riitä siihen. Olen vaan ihan liian saamaton.
Kauhea väsymys iski. Meinasin katsoa Frendit ja mennä sen jälkeen kämppiksen kanssa happihyppelylle. Odotan oikein ulos menoa, kun siellä on nyt niin kaunista.
Siskot tulee ylihuomenna tänne Jyväskylään kyläilemään. Jippii! :) Pitää yrittää kehitellä jotain ohjelmaa. Lauantaina taas on kaverin pikkujoulut. On siis tosi kiva viikko tulossa! Pitää koputtaa kuitenkin puuta, etten vaan ole saanut sitä isän tautia. Meidän piti mennä tänään katsomaan Perun perunat -nimistä improvisaatioteatteria Juomatehtaalle. Sairastumisen vuoksi sitä ei järjestettykään. Harmittaa vähän, mutta pitää mennä seuraavalla kerralla sitten. Minun elämä on oikeaa "seuraavaa kertaa". En ole käynyt Kauppakadun approssa, mökkiseminaarissa tai sitseilläkään, koska meinaan aina mennä "seuraavalla kerralla sitten". Luultavasti en käy noissa koskaan, koska opiskeluaika ei vain riitä siihen. Olen vaan ihan liian saamaton.
Kauhea väsymys iski. Meinasin katsoa Frendit ja mennä sen jälkeen kämppiksen kanssa happihyppelylle. Odotan oikein ulos menoa, kun siellä on nyt niin kaunista.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Väsynyt maanantai
Huh, olipas taas aamulla oikea kunnon maanantaiaamuolo. Pääsin eilen nukkumaan vasta puolen yön jälkeen, kun piti tekaista vielä iltakymmenen jälkeen isälle onnittelupuhe (en aio oikeasti pitää sitä puhetta!), valmistautua opetustuokiota varten ja palauttaa eräs kotitehtävä. Meni monta tuntia ennen kuin aloin kunnolla heräillä. Muutenkin oli huono olo kun heräsin. Näin viime yönä unta, jossa paistoin ihan järjettömän kasan lettuja. Varmaan sen syömisen takia ei vielä aamullakaan tehnyt mieli aamupalaa.
Tänään pidin sen yhdyssanapikakertauksen. Se ilmeisesti meni ihan hyvin, mutta jotenkin en ollut kunnon vireessä ja aivot tuntui tosi "tahmeilta". Oli ihmeellisen hermostunut olo, vaikka en edes oikeastaan jännitä tuollaisia esiintymisiä. Isän onnittelupuhe meni taas ihan hyvin. Sain pitää sen ihan auditoriossa ja puhua mikkiin ja kaikkee. On kiva huomata, että muutkin esiintymiskurssilaiset on tosi paljon edistyneet. Kaikilla meni puheet tosi hyvin ja rennosti!
Meillä oli eilen perheen kesken joulupalaveri. Pidettiin erittäin demokraattinen istunto, jossa kaikkia osapuolia kuultiin tasapuolisesti. Yllättävää kyllä, että sen metelöinnin, riitelyn ja huutamisen jälkeen saatiin tehtyä ratkaisu, joka tuntui tyydyttävän kaikkia. Joskus olen haaveillut sellaisesta perheestä, jossa istuttaisiin keittiönpöydän ympärillä ja keskusteltaisiin rauhassa asioista. Ehkäpä tämä tulee tapahtumaan sitten, kunhan itse saan lapsia. Luultavasti ei. Me päätettiin, ettei kaikille tarvitse ostaa joululahjoja, vaan arvotaan, kenelle lahja täytyy ostaa. Minä vetäisin Kivi-Pekka-hatusta siskon kihlatun nimen. Tosi kiva. Miehille on just kaikista vaikeinta ostaa lahja.
Minun koirakuume ei vaan hellitä. Olen jo ihan vakavissani miettinyt pennun hankkimista. Minä vaan yksinkertaisesti TARVITSEN koiran. En tiedä, miksi, mutta näin se vain on. Ja haluan ihan oikean koiran. En halua mitään pientä puudelia, joka mahtuu käsilaukkuun ja jolle pitää pukea vaatteet päälle ulos mennessä kuin pienelle vauvalle, vaan sellaisen, joka ei kuole, jos siihen vahingossa kompastuu ja jota voi ihan oikeasti halata.
Voisinpas lähteä käväisemään pihalla kämppiksen kanssa. Pitää tuulettaa vähän tunkkaisia aivoja.
P.S. Se kukkapuketin lähettäjä ei ole selvinnyt vieläkään. Hemmetti.
Tänään pidin sen yhdyssanapikakertauksen. Se ilmeisesti meni ihan hyvin, mutta jotenkin en ollut kunnon vireessä ja aivot tuntui tosi "tahmeilta". Oli ihmeellisen hermostunut olo, vaikka en edes oikeastaan jännitä tuollaisia esiintymisiä. Isän onnittelupuhe meni taas ihan hyvin. Sain pitää sen ihan auditoriossa ja puhua mikkiin ja kaikkee. On kiva huomata, että muutkin esiintymiskurssilaiset on tosi paljon edistyneet. Kaikilla meni puheet tosi hyvin ja rennosti!
Meillä oli eilen perheen kesken joulupalaveri. Pidettiin erittäin demokraattinen istunto, jossa kaikkia osapuolia kuultiin tasapuolisesti. Yllättävää kyllä, että sen metelöinnin, riitelyn ja huutamisen jälkeen saatiin tehtyä ratkaisu, joka tuntui tyydyttävän kaikkia. Joskus olen haaveillut sellaisesta perheestä, jossa istuttaisiin keittiönpöydän ympärillä ja keskusteltaisiin rauhassa asioista. Ehkäpä tämä tulee tapahtumaan sitten, kunhan itse saan lapsia. Luultavasti ei. Me päätettiin, ettei kaikille tarvitse ostaa joululahjoja, vaan arvotaan, kenelle lahja täytyy ostaa. Minä vetäisin Kivi-Pekka-hatusta siskon kihlatun nimen. Tosi kiva. Miehille on just kaikista vaikeinta ostaa lahja.
Minun koirakuume ei vaan hellitä. Olen jo ihan vakavissani miettinyt pennun hankkimista. Minä vaan yksinkertaisesti TARVITSEN koiran. En tiedä, miksi, mutta näin se vain on. Ja haluan ihan oikean koiran. En halua mitään pientä puudelia, joka mahtuu käsilaukkuun ja jolle pitää pukea vaatteet päälle ulos mennessä kuin pienelle vauvalle, vaan sellaisen, joka ei kuole, jos siihen vahingossa kompastuu ja jota voi ihan oikeasti halata.
Voisinpas lähteä käväisemään pihalla kämppiksen kanssa. Pitää tuulettaa vähän tunkkaisia aivoja.
P.S. Se kukkapuketin lähettäjä ei ole selvinnyt vieläkään. Hemmetti.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Sairastelua
Tulin eilen vanhempien luo viikonlopun viettoon, koska isänpäivä on sunnuntaina. Äitillä on keuhkoputkentulehdus, ja nyt se yskii keuhkonsa pihalle. Isä tuli aamulla kuumeeseen. Toivottavasti tauti ei tartu minuun, koska minä en nyt millään ehdi sairastaa. Se tästä vielä puuttuisikin, että saisin jokun sikainfluenssan. Nyt isä istuu keittiössä yskimässä, vapisemassa ja hörppimässä teetä. Tarjosin konjakkiakin teen sekaan, mutta se ei kelvannut. Isä on siis ilmeisesti oikeasti kipeä.
Äsken isä alkoi syyttää taudistaan äitiä, koska hän on koko ajan pärskinyt hänen kasvoilleen. Äiti puolustautui sanomalla, ettei varmasti ole pärskinyt kasvoille vaan varpaille. Isän varpaat olivat kuulemma sairastuneet siitä, koska samantien hän alkoi vetää sukkia jalastaan ja esitellä jalkojaan, jotka olivat sen takia todella kipeät ja punaiset. Minua jäi vielä kiinnostamaan, miten virustartunnan saaneet varpaat on sitten aiheuttanut tämän kuumeen. Onkohan isä kenties nuollut omia varpaitaan? Oli myös mielenkiintoista tietää, millaiset influenssaviruksen tartuttamat jalat on, koska en ole sellaisesta kuullutkaan aiemmin. Noh, isä on muutenkin lääketieteellinen ihme, koska on onnistunut keräämään uskomattoman paljon vaivoja jo pelkästään ylävartaloonsa (pään sisällöstä nyt puhumattakaan!).
Aloitin tänään Karjalan kunnailla -maratonin isän kanssa. Ja me lopetettiin se äsken. On se vaan niin ihana sarja! Siinä on kauniita taloja ja maisemia. On mukavaa katsoa ohjelmaa, jonka hahmot ovat tavallisia järkeviä ihmisiä ja joilla on tavallisia normaaleja ongelmia. Ei aina sarjassa tarvitse olla kauheita suhdesotkuja, joissa nainen menee ensin naimisiin isän kanssa, mutta vaihtaa sen poikaan, jonka kanssa tämä saa lapsen, jonka isä onkin nainen, joka paljastuu transseksuaaliksi, jonka kanssa poika menee naimisiin, mutta joka tappaakin pojan isän ja menee naimisiin oman siskonsa kanssa. Eihän tuossa tietenkään ollut järkeä, mutta onko sitä Kauniissa ja rohkeissakaan??
Äsken isä alkoi syyttää taudistaan äitiä, koska hän on koko ajan pärskinyt hänen kasvoilleen. Äiti puolustautui sanomalla, ettei varmasti ole pärskinyt kasvoille vaan varpaille. Isän varpaat olivat kuulemma sairastuneet siitä, koska samantien hän alkoi vetää sukkia jalastaan ja esitellä jalkojaan, jotka olivat sen takia todella kipeät ja punaiset. Minua jäi vielä kiinnostamaan, miten virustartunnan saaneet varpaat on sitten aiheuttanut tämän kuumeen. Onkohan isä kenties nuollut omia varpaitaan? Oli myös mielenkiintoista tietää, millaiset influenssaviruksen tartuttamat jalat on, koska en ole sellaisesta kuullutkaan aiemmin. Noh, isä on muutenkin lääketieteellinen ihme, koska on onnistunut keräämään uskomattoman paljon vaivoja jo pelkästään ylävartaloonsa (pään sisällöstä nyt puhumattakaan!).
Aloitin tänään Karjalan kunnailla -maratonin isän kanssa. Ja me lopetettiin se äsken. On se vaan niin ihana sarja! Siinä on kauniita taloja ja maisemia. On mukavaa katsoa ohjelmaa, jonka hahmot ovat tavallisia järkeviä ihmisiä ja joilla on tavallisia normaaleja ongelmia. Ei aina sarjassa tarvitse olla kauheita suhdesotkuja, joissa nainen menee ensin naimisiin isän kanssa, mutta vaihtaa sen poikaan, jonka kanssa tämä saa lapsen, jonka isä onkin nainen, joka paljastuu transseksuaaliksi, jonka kanssa poika menee naimisiin, mutta joka tappaakin pojan isän ja menee naimisiin oman siskonsa kanssa. Eihän tuossa tietenkään ollut järkeä, mutta onko sitä Kauniissa ja rohkeissakaan??
tiistai 3. marraskuuta 2009
Jännitys tiivistyy
Se eilisen kukkapuketin lähettäjä ei ole vieläkään selvinnyt. Jos lähetyksen tarkoitus oli ilahduttaa, niin se sai minut lähinnä sekoamaan. Kukkakaupassa sanottiin, että lähettäjä oli halunnut pysyä anonyymina. Toivoin, että nimi olisi vain unohtunut kortista pois, mutta ei... prkl.
Brad Pitt yrittää saada Penelopen hengiltä -uni ei saanut valitettavasti jatkoa viime yönä. Yllättävää, etten muista ollenkan, mitä unta näin. Pitäisi ehkä ruveta pitämään unipäiväkirjaa, jotta voisin kartoittaa omaa psyykettäni (koska Kumman kaa -sarjan Ellukaan ei sitä voi tehdä).
Huooh, taidanpa palata takaisin miettimään, miten saisin opetusviestinnän kurssilla avattua muille opiskelijoille yhdyssanojen sekopäisen maailman viidessätoista minuutissa. Vastaus on tietenkin, etten mitenkään.
Brad Pitt yrittää saada Penelopen hengiltä -uni ei saanut valitettavasti jatkoa viime yönä. Yllättävää, etten muista ollenkan, mitä unta näin. Pitäisi ehkä ruveta pitämään unipäiväkirjaa, jotta voisin kartoittaa omaa psyykettäni (koska Kumman kaa -sarjan Ellukaan ei sitä voi tehdä).
Huooh, taidanpa palata takaisin miettimään, miten saisin opetusviestinnän kurssilla avattua muille opiskelijoille yhdyssanojen sekopäisen maailman viidessätoista minuutissa. Vastaus on tietenkin, etten mitenkään.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Yllätys
Viikonloppu meni oikein sulavasti kotona istuessa. Lauantaina siivosin, laitoin ruokaa ja kirjoittelin koulujuttuja niin ahkerasti, että unohdin käydä ulkona. Eilen sentään uskaltauduin pistäytymään pihalla, koska oli ihana keli. Nyt on jo monta päivää paistanut aurinko! Illalla lämmitettiin kämppiksen kanssa sauna. Rentouduin sohvalla rankan viikonlopun jälkeen siiderin ja Studio Julmahuvin apuvoimin.
Maanantai alkoi hyvin erikoisissa tunnelmissa. Sain kämppikseltä viestin, että minulle oli tullut kotiin kukkakaupalta kukkalähetys. Jännityksellä rynnistin luennolta vain huomatakseni, ettei kukkapaketissa ollut nimeä, pelkästään 5 tummanpunaista ruusua ja teksti "Aurinkoista syksyä!". Olen kovasti yritänyt kysellä ihmisiltä, kuka tämä lähettäjä voisi olla, mutta kukaan ei suostu tunnustamaan! Toivottavasti kukkien lähettäjä selviää pian. Oli se kyllä mukava yllätys, koska en koskaan saa kukkia. :)
Muuten päivä oli kiireinen mutta ihan mukava. On hyvä aloittaa viikko rennoilla puheviestinnän kursseilla. Nyt pitäisi vain miettiä, mitä omaan alaan liittyvää haluaisin ensi viikolla opettaa opetusviestinnän kurssilla. Mietin, että yhdyssanat voisi kaivata kertaamista. Joudun pitämään myös opetustuokion erään filosofian opiskelijan kanssa. Odotan sitä jo kauhulla, koska filosofia on minulle kirosana (kiitos erään ainedidaktikon). Saa nähdä, miten filosofian ja äidinkielen opetuksen saa yhdistettyä. Jotenkin väkivalloin se on tehtävä.
Illalla käytiin Sirpan kanssa reippaalla lenkillä. Kaverin kanssa lenkkeily on vaan niin paljon mukavampaa kuin yksin. Ei auta, vaikka olisi hyvää musiikkiakin mukana, tylsää on silti. Olen näköjään tylsää seuraa jopa itselleni!
Huomasin viime yönä, että mieli on aika jännittävä systeemi. Näin unta, että olin Brad Pitt ja yritin saada hengiltä Penelope Cruzin. Me uimme meressä ja hakkasin Penelopea pistoolin perällä, koska ammukset olivat loppu. Turhauduin kovasti, sillä en vain saanut sitä naista hengiltä vaikka miten kovasti paukutin! Heräsin keskellä yötä ja mietin, että miksi en vain yrittänyt hukuttaa häntä, koska se olisi ollut paljon helpompaa. Mitä muuta nämä unet kertovat minusta kuin että katson liikaa väkivaltaisia elokuvia (Reservoir Dogs, American History X ja eilisiltainen Panttivanki-leffa vain muutaman päivän sisällä)? Onkohan minulla jotain sisäisiä patoumia, joita haluaisin purkaa? Miksi näen usein unta siitä, että yritän saada jotain ihmistä hengiltä, ja se ei vain onnistu? Ja miksi olin siinä unessa juuri Brad Pitt? Odotan ihan mielenkiinnolla ensi yötä, jos eilinen uni vaikka jatkuisi.
Maanantai alkoi hyvin erikoisissa tunnelmissa. Sain kämppikseltä viestin, että minulle oli tullut kotiin kukkakaupalta kukkalähetys. Jännityksellä rynnistin luennolta vain huomatakseni, ettei kukkapaketissa ollut nimeä, pelkästään 5 tummanpunaista ruusua ja teksti "Aurinkoista syksyä!". Olen kovasti yritänyt kysellä ihmisiltä, kuka tämä lähettäjä voisi olla, mutta kukaan ei suostu tunnustamaan! Toivottavasti kukkien lähettäjä selviää pian. Oli se kyllä mukava yllätys, koska en koskaan saa kukkia. :)
Muuten päivä oli kiireinen mutta ihan mukava. On hyvä aloittaa viikko rennoilla puheviestinnän kursseilla. Nyt pitäisi vain miettiä, mitä omaan alaan liittyvää haluaisin ensi viikolla opettaa opetusviestinnän kurssilla. Mietin, että yhdyssanat voisi kaivata kertaamista. Joudun pitämään myös opetustuokion erään filosofian opiskelijan kanssa. Odotan sitä jo kauhulla, koska filosofia on minulle kirosana (kiitos erään ainedidaktikon). Saa nähdä, miten filosofian ja äidinkielen opetuksen saa yhdistettyä. Jotenkin väkivalloin se on tehtävä.
Illalla käytiin Sirpan kanssa reippaalla lenkillä. Kaverin kanssa lenkkeily on vaan niin paljon mukavampaa kuin yksin. Ei auta, vaikka olisi hyvää musiikkiakin mukana, tylsää on silti. Olen näköjään tylsää seuraa jopa itselleni!
Huomasin viime yönä, että mieli on aika jännittävä systeemi. Näin unta, että olin Brad Pitt ja yritin saada hengiltä Penelope Cruzin. Me uimme meressä ja hakkasin Penelopea pistoolin perällä, koska ammukset olivat loppu. Turhauduin kovasti, sillä en vain saanut sitä naista hengiltä vaikka miten kovasti paukutin! Heräsin keskellä yötä ja mietin, että miksi en vain yrittänyt hukuttaa häntä, koska se olisi ollut paljon helpompaa. Mitä muuta nämä unet kertovat minusta kuin että katson liikaa väkivaltaisia elokuvia (Reservoir Dogs, American History X ja eilisiltainen Panttivanki-leffa vain muutaman päivän sisällä)? Onkohan minulla jotain sisäisiä patoumia, joita haluaisin purkaa? Miksi näen usein unta siitä, että yritän saada jotain ihmistä hengiltä, ja se ei vain onnistu? Ja miksi olin siinä unessa juuri Brad Pitt? Odotan ihan mielenkiinnolla ensi yötä, jos eilinen uni vaikka jatkuisi.
torstai 29. lokakuuta 2009
Laiskottelua
Vapaapäivä on mennyt ihanasti laiskotellessa. En ole edes harkinnut, että voisin tehdä jotain hyödyllistä. Mutta kävinpähän sentään äänestämässä edustajistovaaleissa! Kävin tänään vetäisemässä hernekeittoa nassuun Ilokivessä. Sosiaalisia suhteita tuli hoidettua samalla, kun oli kaveri mukana. Ilmeisesti en ole kuitenkaan suhteita hoitanut tarpeeksi ahkerasti, koska jotkut tutut eivät enää tervehti. Se oli kummallista, mutta nähtävästi minun kasvot painuu niin helposti unholaan.
Tein tänään ihanaa pitsaa ja oon töllöttänyt töllöä ihan koko illan, ja nyt koskee päähän. Anthony Bourdain - No Reservations on ihan loistavaa viihdettä, kunhan itselläkin on samalla jotain hyvää syötävää! Suosittelen ohjelmaa kaikille, jotka ovat juuri syöneet vatsansa täyteen. Nälkäisille en suosittele. Haluaisin hakea kirjastosta jonkun aivan ihanan hömppäromaanin ja uppoutua sen maailmaan koko viikonlopuksi. Olisiko kenelläkään hyviä ideoita aivot-nurkkaan-kirjaksi?
Huomenna voin viettää rauhallisen aamun ja köpötellä Ilokiveen syömään Inkrun kanssa. Sen jälkeen menen käymään serkun luona. Olen kerännyt rohkeutta jo pari vuotta, että uskaltaisin mennä heille kylään. Nyt pelottaa vielä enemmän, koska hän on ottanut valtavan petokoiran (ranskanbulldoggi). Katsotaan, selviänkö huomisesta vierailusta hengissä. :P
Tein tänään ihanaa pitsaa ja oon töllöttänyt töllöä ihan koko illan, ja nyt koskee päähän. Anthony Bourdain - No Reservations on ihan loistavaa viihdettä, kunhan itselläkin on samalla jotain hyvää syötävää! Suosittelen ohjelmaa kaikille, jotka ovat juuri syöneet vatsansa täyteen. Nälkäisille en suosittele. Haluaisin hakea kirjastosta jonkun aivan ihanan hömppäromaanin ja uppoutua sen maailmaan koko viikonlopuksi. Olisiko kenelläkään hyviä ideoita aivot-nurkkaan-kirjaksi?
Huomenna voin viettää rauhallisen aamun ja köpötellä Ilokiveen syömään Inkrun kanssa. Sen jälkeen menen käymään serkun luona. Olen kerännyt rohkeutta jo pari vuotta, että uskaltaisin mennä heille kylään. Nyt pelottaa vielä enemmän, koska hän on ottanut valtavan petokoiran (ranskanbulldoggi). Katsotaan, selviänkö huomisesta vierailusta hengissä. :P
Aurinko
Pakko oli tulla tänne hehkuttamaan, että tänään paistaa aurinko! Oli ihanaa herätä aamulla ja mielikin on paljon virkeämpi. Tuntuu, että vettä on tihkuttanut ainakin kuukauden putkeen. Nyt voisi jopa harkita pihan haravointia, kun on niin hyvä keli. Meidän piha on ihan nolon näköinen, kun noi lehdet pursuilee jo tielle.
No eipä minulla muuta. :)
No eipä minulla muuta. :)
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Leffailtailua
Meillä oli tänään kämppiksen kanssa taas leffailta. Makuunista saa opiskelijakortilla kaksi leffaa yhden hinnalla, joten koko ilta menikin sitten sohvalla röhnöttäessä. Ja karkkia kului saavillinen. Ensi kerralla voisi kyllä harkita jotain terveellisempää naposteltavaa. Katsottiin Burn after reading ja Vicky Christina Barcelona. Ensimmäinen oli erittäin kummallinen komedia, jossa olivat mm. John Malkovich, Brad Pitt ja George Clooney. Suosittelen katsomista, mutta ei kannata odottaa mitään pieruhuumoria. Jälkimmäinen elokuva oli erittäin paljon ajatuksia herättävä rakkaus(?)tarina. Katsomisen arvoinen sekin.
Minä sain tänään viimeinkin silmälasit. Eikä se optikolla käyminenkään ollut niin vaikeaa, vaikka välttelin sitä vuosia - enkä edes oikeastaan tiedä, miksi. Kehykset ovat oikein kauniit. Ne ovat viininpunaiset ja feminiiniset (anteeksi, Frendit-huumoria). Onnistuin löytämään lasit, jotka tosiaan pukevat minua. Harmi vain, että toisen linssin vahvuus on -4 ja vasemman vain -0,25, joten oikea silmäni näyttää pienemmältä kuin vasen. Näytän joltain tyhmältä eriparisilmäiseltä hirviöltä, jos katsoo oikein tarkkaan. Pitää ruveta siristelemään vasenta silmää, että se näyttäisi pienemmältä, enkä näyttäisi enää yhtään oudolta! Kestää vähän aikaa, ennen kuin totun näihin laseihin. Kun astuin ulos kaupasta, tuntui, kuin olisin ollut vahvasti humalassa. Se oli oikein hauskaa! Opiskelijana minulla ei ole varaa alkoholiin.
Tänään minulla oli taas se esiintymisvarmuus-kurssi. Tällä kertaa ihmiset olivat jo ehtineet hieman tutustua, eikä tunnelma ollut enää niin vaivautunut. Tuntuu vaan edelleen oudolta nähdä niin kuoreensa käpertyneitä ihmisiä. Tekisi mieli ravistella eräitä, jotta saisin heihin vähän eloa. Ja sekin on kummallista, miten hiljaa toiset pystyvät puhumaan. Ensi kerralla otankin ehkä mukaani sen kuulotorven, jonka hankkimista eräs kaveri ehdotteli eilen Ilokivessä.
Muuten se kurssi on oikein mielenkiintoinen. Meillä on paljon esiintymisiä, joista kaksi videoidaan. Ensi kerralla menemme tutustumaan pariin isoon auditorioon. Harjoittelemme mikkiin puhumista ja kokeilemme puhujanpönttöä. Se kuulosti tosi kivalta, ja odotan jo ensi viikkoa kovasti. Kurssista on varmasti hyötyä tulevaa uraa ajatellen. Vaikka itse en sinänsä jännitäkään, minulla tulee varmasti olemaan oppilaita, joilla on sen kanssa ongelmia.
Huh, iski kauhea väsymys heti, kun rupesin miettimään taas koulujuttuja. Taidanpa tästä painua petiin. Minulla on huomenna vapaapäivä ja saan nukkua piiiitkään. Ihanaa. :)
Minä sain tänään viimeinkin silmälasit. Eikä se optikolla käyminenkään ollut niin vaikeaa, vaikka välttelin sitä vuosia - enkä edes oikeastaan tiedä, miksi. Kehykset ovat oikein kauniit. Ne ovat viininpunaiset ja feminiiniset (anteeksi, Frendit-huumoria). Onnistuin löytämään lasit, jotka tosiaan pukevat minua. Harmi vain, että toisen linssin vahvuus on -4 ja vasemman vain -0,25, joten oikea silmäni näyttää pienemmältä kuin vasen. Näytän joltain tyhmältä eriparisilmäiseltä hirviöltä, jos katsoo oikein tarkkaan. Pitää ruveta siristelemään vasenta silmää, että se näyttäisi pienemmältä, enkä näyttäisi enää yhtään oudolta! Kestää vähän aikaa, ennen kuin totun näihin laseihin. Kun astuin ulos kaupasta, tuntui, kuin olisin ollut vahvasti humalassa. Se oli oikein hauskaa! Opiskelijana minulla ei ole varaa alkoholiin.
Tänään minulla oli taas se esiintymisvarmuus-kurssi. Tällä kertaa ihmiset olivat jo ehtineet hieman tutustua, eikä tunnelma ollut enää niin vaivautunut. Tuntuu vaan edelleen oudolta nähdä niin kuoreensa käpertyneitä ihmisiä. Tekisi mieli ravistella eräitä, jotta saisin heihin vähän eloa. Ja sekin on kummallista, miten hiljaa toiset pystyvät puhumaan. Ensi kerralla otankin ehkä mukaani sen kuulotorven, jonka hankkimista eräs kaveri ehdotteli eilen Ilokivessä.
Muuten se kurssi on oikein mielenkiintoinen. Meillä on paljon esiintymisiä, joista kaksi videoidaan. Ensi kerralla menemme tutustumaan pariin isoon auditorioon. Harjoittelemme mikkiin puhumista ja kokeilemme puhujanpönttöä. Se kuulosti tosi kivalta, ja odotan jo ensi viikkoa kovasti. Kurssista on varmasti hyötyä tulevaa uraa ajatellen. Vaikka itse en sinänsä jännitäkään, minulla tulee varmasti olemaan oppilaita, joilla on sen kanssa ongelmia.
Huh, iski kauhea väsymys heti, kun rupesin miettimään taas koulujuttuja. Taidanpa tästä painua petiin. Minulla on huomenna vapaapäivä ja saan nukkua piiiitkään. Ihanaa. :)
tiistai 27. lokakuuta 2009
Kiirettä pitää
Oon ollut ihan kusessa opiskelujuttujen kanssa tässä pari päivää. Tänäänkin piti aamulla herätä jo kuudelta tekemään muistiinpanoja yhdestä artikkelista. Kirjasuomen luentokin meni horroksessa. Heti virkistyin, kun tulin kotiin ja katsoin pari Kumman kaa -jaksoa.
Sunnuntai meni ihanasti kavereiden kanssa. Herkuteltiin kana-pastasalaatilla, pähkinöillä, karkeilla ja tiramisulla. Jälkkäriksi vielä dipattiin vaahtokarkkeja suklaassa. Eilen opetusviestinnän kurssilla eräs poika sanoi, että niillä oli ollut viikonloppuna suklaaPUTOUS, ja kävi kyllä kateeksi. Ensi kerralla kyllä pistetään paremmaksi! Mutta ruoka oli ihanaa ja seura sitäkin parempaa. Me katsottiin myös Johnny Deppin leffa Blow, jossa Depp oli huumediileri. Elokuva oli tosi hyvä ja kaiken lisäksi tositapahtumiin perustuva. Suosittelen muillekin ihan jo sen takia, että Johnny Depp on vaan niin ihana. Paitsi välillä se tuulipuku ja otsatukka himmensi hieman hänen loistoaan...
Eilen minulla alkoi pari uutta kurssia: esiintymisvarmuuden kehittäminen (tai jotain sinne päin) ja kirjoittaminen. Esiintymiskurssi oli tarkoitettu aroille ja esiintymistä jännittäville opiskelijoille. Välillä tuntui, etten ihan kuulunun joukkoon jo ihan senkin takia, että osaan puhua kuuluvalla äänellä. Opeopiskelijoiden jälkeen ryhmäläiset tuntuivat todella... aroilta ja esiintymistä jännittäviltä. No, kaipa muutkin alkavat siellä reipastua, tai sitten he vain pelkäävät minua. Saatan ehkä joskus olla liikaa äänessä.
Kirjoittamiskurssi vaikuttaa ihan kivalta, koska meillä ei ole ollenkaan tapaamisia. Me siis kirjoitetaan 4 tekstiä ihan itsenäisesti. Ja se kurssi on myös helppo jättää kesken juuri sen takia. Sää nähdä, miten tässä käy. Tutustuin kurssilla yhteen mukavaan kirjallisuudenopiskelijaan. Me käveltiin yhtä matkaa keskustaan. Luultavasti ei tulla törmäämään ihan heti, mutta oli kiva olla hieman ulospäinsuuntautuneemmankin ihmisen seurassa vaihteeksi. Varmasti siellä esiintymiskurssilla on kivaa ja saan taas uusia tuttuja, kunhan muihin ryhmäläisiin tutustuu ensin.
Pakko mennä vähäksi aikaa lukemaan Portobellon noitaa. Saan tällä kertaa laiskotella koko illan. Ihanaa. :)
Sunnuntai meni ihanasti kavereiden kanssa. Herkuteltiin kana-pastasalaatilla, pähkinöillä, karkeilla ja tiramisulla. Jälkkäriksi vielä dipattiin vaahtokarkkeja suklaassa. Eilen opetusviestinnän kurssilla eräs poika sanoi, että niillä oli ollut viikonloppuna suklaaPUTOUS, ja kävi kyllä kateeksi. Ensi kerralla kyllä pistetään paremmaksi! Mutta ruoka oli ihanaa ja seura sitäkin parempaa. Me katsottiin myös Johnny Deppin leffa Blow, jossa Depp oli huumediileri. Elokuva oli tosi hyvä ja kaiken lisäksi tositapahtumiin perustuva. Suosittelen muillekin ihan jo sen takia, että Johnny Depp on vaan niin ihana. Paitsi välillä se tuulipuku ja otsatukka himmensi hieman hänen loistoaan...
Eilen minulla alkoi pari uutta kurssia: esiintymisvarmuuden kehittäminen (tai jotain sinne päin) ja kirjoittaminen. Esiintymiskurssi oli tarkoitettu aroille ja esiintymistä jännittäville opiskelijoille. Välillä tuntui, etten ihan kuulunun joukkoon jo ihan senkin takia, että osaan puhua kuuluvalla äänellä. Opeopiskelijoiden jälkeen ryhmäläiset tuntuivat todella... aroilta ja esiintymistä jännittäviltä. No, kaipa muutkin alkavat siellä reipastua, tai sitten he vain pelkäävät minua. Saatan ehkä joskus olla liikaa äänessä.
Kirjoittamiskurssi vaikuttaa ihan kivalta, koska meillä ei ole ollenkaan tapaamisia. Me siis kirjoitetaan 4 tekstiä ihan itsenäisesti. Ja se kurssi on myös helppo jättää kesken juuri sen takia. Sää nähdä, miten tässä käy. Tutustuin kurssilla yhteen mukavaan kirjallisuudenopiskelijaan. Me käveltiin yhtä matkaa keskustaan. Luultavasti ei tulla törmäämään ihan heti, mutta oli kiva olla hieman ulospäinsuuntautuneemmankin ihmisen seurassa vaihteeksi. Varmasti siellä esiintymiskurssilla on kivaa ja saan taas uusia tuttuja, kunhan muihin ryhmäläisiin tutustuu ensin.
Pakko mennä vähäksi aikaa lukemaan Portobellon noitaa. Saan tällä kertaa laiskotella koko illan. Ihanaa. :)
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Lukutoukka
Minulla on ollut eilisestä lähtien vapaata. Maanantaina pitäisi seuraavan kerran mennä luennolle istumaan. Iltapäivällä hyppäsin junaan ja tulin Pieksämäen kautta porukoille. Koska minulla on ollut aika paljon vapaata, kuvittelin, että tekisin kirjasuomen kotitenttitehtävää. Minä todellakin meinasin tehdä sitä, mutta sitten jotenkin vain en tehnytkään. Eli olen istunut nenä kiinni kirjassa ihan koko ajan. Nyt pystyin vähäksi aikaa hellittämään ja kirjoittelemaan tänne, koska Bella ei kuollutkaan siihen, kun hänen vauvansa yritti repiä itsensä hampailla ulos kohdusta. Oli se kyllä jännä kohta, mutta onneksi kaikki on nyt hyvin.
Huomenna pitää herätä jo tosi aikaisin navettaan. Argh. Enkä edes muista enää mitään lomituksesta. Ehkä siitä jotenkin selvitään.
Hassua. Mulla oli äsken kauheasti kivoja ajatuksia, joista halusin kirjoittaa tänne. Nyt on pää ihan tyhjä ja mietin vain, mitä Bella-vampyyrille kuuluu ja meinaako hän hyökätä vauvansa kimppuun. Juu, yrittäkää ymmärtää. :)
Huomenna pitää herätä jo tosi aikaisin navettaan. Argh. Enkä edes muista enää mitään lomituksesta. Ehkä siitä jotenkin selvitään.
Hassua. Mulla oli äsken kauheasti kivoja ajatuksia, joista halusin kirjoittaa tänne. Nyt on pää ihan tyhjä ja mietin vain, mitä Bella-vampyyrille kuuluu ja meinaako hän hyökätä vauvansa kimppuun. Juu, yrittäkää ymmärtää. :)
tiistai 20. lokakuuta 2009
Pubit vs. yökerhot
Kylläpäs on taas viikko vierähtänyt, enkä ole yhtään muistanut tänne raapustella (vai naputella?). Syysloma hurahti ohi todella nopeasti. Perjantaina juhlistimme kaverin Suomeen tulijaisia + tupareita. Oli oikein mukavaa, vaikka väsähdimmekin jo kahden aikaan. Itse asiassa katsoin heti puolen yön jälkeen kelloa viidentoista minuutin välein ja mietin, kehtaisiko mennä jo nukkumaan. Tylsistyminen ei tietenkään johtunut seurasta. Varsinkin alkuilta oli todella mukava.
Pubissa istuminen on kaveriporukalla mukavaa, koska voi turista muiden kanssa ja katsella ihmisiä. Yökerhoon mennessä tunnelma väsähtää melkein aina. Kaikki eivät kuitenkaan suostu tanssimaan, joten yksi jää yksin laukku- ja drinkkivahdiksi. Toiset lähtevät heilumaan tanssilattialle lasinsirujen ja muiden parkettien partaveitsien sekaan. Yleensä väsähdän 15 minuutin tanssirupeaman jälkeen. Jutteleminen on melkein mahdotonta (on rasittava puhua karjuen ja varsinkin, kun toinen ei kuitenkaan kuule, mitä yritän sanoa) ja istuimiakin on vaikeaa löytää, joten yleensä ainakin minä päädyn tönittäväksi johonkin tanssilattian reunamille samalla kun yritän varjella varpaitani sekä tuoppiani.
Minä viihdyn yökerhoissa vuosi vuodelta huonommin, koska olen aivan liian mukavuudenhaluinen. Haluan, että baariin pääsee sisään jonottamatta ja ilman narikka- ja pääsymaksua. En halua maksaa kymmentä euroa pelkästään siitä, että pääsen yrmeiden baarimikkojen palveltavaksi ja vielä maksamaan ylihintaisista juomista sekä karjumaan kurkkuni käheäksi, koska musiikki soi liian kovalla. Ja minä väsähdän aina liian aikaisin, joten yritän puoliväkisin sinnitellä vielä vähän aikaa, koska olenhan maksanut sen järjettömän kalliin pääsymaksun. Ikävää vielä on se, että kaverit kuitenkin haluavat yökerhoon, ja tietenkin minä menen mukaan, vaikka oikeasti en edes haluaisi. Monet säästäisivät paljon rahaa, jos lopettaisivat yökerhoissa ravaamisen ja siistyisivät pubeihin. Miettikääpä sitä!
Kävin eilen hieman ostoksilla ja eksyin ihan vahingossa kirjakauppaan. En kyllä todellakaan tiedä, miten niin sattui käymään. Hullaannuin ostamaan aika monta kirjaa. Yksi niistä oli Houkutus-sarjan viimeinen osa, joka on englanninkielinen. Luin sitä koko eilisillan, vaikka minulla olisi ollut paljon tärkeämpääkin tekemistä. Perustelin sen itselleni todella hyvin. Joudunhan opintojeni takia lukemaan paljon, ja hei haloo, kirja oli englanniksi, miten hyödyllistä! Kämppiksenikin lähti mukaan itsepetokseeni, joten minulle ei tullut edes huono omatunto. Olen kyllä hieman "heikkomielinen" lukemisen suhteen. Jos haluan lukea, annan siihen itselleni aina luvan.
Taidankin tästä samantien painua jatkamaan lukemista.
Pubissa istuminen on kaveriporukalla mukavaa, koska voi turista muiden kanssa ja katsella ihmisiä. Yökerhoon mennessä tunnelma väsähtää melkein aina. Kaikki eivät kuitenkaan suostu tanssimaan, joten yksi jää yksin laukku- ja drinkkivahdiksi. Toiset lähtevät heilumaan tanssilattialle lasinsirujen ja muiden parkettien partaveitsien sekaan. Yleensä väsähdän 15 minuutin tanssirupeaman jälkeen. Jutteleminen on melkein mahdotonta (on rasittava puhua karjuen ja varsinkin, kun toinen ei kuitenkaan kuule, mitä yritän sanoa) ja istuimiakin on vaikeaa löytää, joten yleensä ainakin minä päädyn tönittäväksi johonkin tanssilattian reunamille samalla kun yritän varjella varpaitani sekä tuoppiani.
Minä viihdyn yökerhoissa vuosi vuodelta huonommin, koska olen aivan liian mukavuudenhaluinen. Haluan, että baariin pääsee sisään jonottamatta ja ilman narikka- ja pääsymaksua. En halua maksaa kymmentä euroa pelkästään siitä, että pääsen yrmeiden baarimikkojen palveltavaksi ja vielä maksamaan ylihintaisista juomista sekä karjumaan kurkkuni käheäksi, koska musiikki soi liian kovalla. Ja minä väsähdän aina liian aikaisin, joten yritän puoliväkisin sinnitellä vielä vähän aikaa, koska olenhan maksanut sen järjettömän kalliin pääsymaksun. Ikävää vielä on se, että kaverit kuitenkin haluavat yökerhoon, ja tietenkin minä menen mukaan, vaikka oikeasti en edes haluaisi. Monet säästäisivät paljon rahaa, jos lopettaisivat yökerhoissa ravaamisen ja siistyisivät pubeihin. Miettikääpä sitä!
Kävin eilen hieman ostoksilla ja eksyin ihan vahingossa kirjakauppaan. En kyllä todellakaan tiedä, miten niin sattui käymään. Hullaannuin ostamaan aika monta kirjaa. Yksi niistä oli Houkutus-sarjan viimeinen osa, joka on englanninkielinen. Luin sitä koko eilisillan, vaikka minulla olisi ollut paljon tärkeämpääkin tekemistä. Perustelin sen itselleni todella hyvin. Joudunhan opintojeni takia lukemaan paljon, ja hei haloo, kirja oli englanniksi, miten hyödyllistä! Kämppiksenikin lähti mukaan itsepetokseeni, joten minulle ei tullut edes huono omatunto. Olen kyllä hieman "heikkomielinen" lukemisen suhteen. Jos haluan lukea, annan siihen itselleni aina luvan.
Taidankin tästä samantien painua jatkamaan lukemista.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Kuumetta pukkaa
Touhusin tämän päivän onnistuneesti vanhempien maatilalla. Pääsin parturoimaan lehmiä, joista osa oli oikein mukavia asiakkaita. Huomenna sama rumba jatkuu hieman nuorempien lehmien parissa. Toivottavasti olen elossa vielä ylihuomennakin.
Minulla on aivan valtava koira-/kissa/hevos-/marsu-/kanikuume. Koiran hankkiminen olisi päällimmäisenä mielessä, mutta jostain syystä en voi vastustaa mitään eläimiä, joilla kasvaa turkki. Minulla on nähtävästi jokin kummallinen geeni, joka pakottaa minut purkamaan hellyyspurkaukseni lässyttämällä, halailemalla ja rapsuttelemalla. Jos en pääse purkautumaan, saan päänsärkyä, niska- ja hartiasärkyä sekä suu- ja sorkkataudin. Monesti, jos ajan esim. autoa, saatan itsekseni ääneen puhella koirille, joita näen auton ikkunasta jolkottelemassa ulkona (puhumalla tarkoitan sitä lässyttämistä). Olenkohan ihan normaali vai pitäisikö varata aika lääkäriin?
Kävin tänään rapsuttelemassa niin paljon pieniä ihania suloisia vasikoita, että joudun varmaan ottamaan sellaisen itselleni lemmikiksi. Vasikan hankkiminen ei ainakaan olisi kallista, sillä voisin ottaa itselleni seuraavan sonnivasikan, joka syntyy. Se varmasti viihtyisi Jyväskylässä meidän omakotitalomme pihalla. Voisin käyttää sitä pitkillä kävelylenkeillä ja ottaa yöksi viereen nukkumaan. Ei muuten kovin monella olisikaan niin hienoa lemmikkiä, ja taatusti kaikki koirien ulkoiluttajat olisivat kateudesta vihreitä. Ainoa ongelma olisi, ettei vasikka saisi koskaan kasvaa isoksi, mutta eiköhän tutkijat keksi tähänkin ratkaisun ihan tuotapikaa!
Taidankin painua tästä petiin näkemään unia koiranpennuista ja muista ihanista eläimistä.
Minulla on aivan valtava koira-/kissa/hevos-/marsu-/kanikuume. Koiran hankkiminen olisi päällimmäisenä mielessä, mutta jostain syystä en voi vastustaa mitään eläimiä, joilla kasvaa turkki. Minulla on nähtävästi jokin kummallinen geeni, joka pakottaa minut purkamaan hellyyspurkaukseni lässyttämällä, halailemalla ja rapsuttelemalla. Jos en pääse purkautumaan, saan päänsärkyä, niska- ja hartiasärkyä sekä suu- ja sorkkataudin. Monesti, jos ajan esim. autoa, saatan itsekseni ääneen puhella koirille, joita näen auton ikkunasta jolkottelemassa ulkona (puhumalla tarkoitan sitä lässyttämistä). Olenkohan ihan normaali vai pitäisikö varata aika lääkäriin?
Kävin tänään rapsuttelemassa niin paljon pieniä ihania suloisia vasikoita, että joudun varmaan ottamaan sellaisen itselleni lemmikiksi. Vasikan hankkiminen ei ainakaan olisi kallista, sillä voisin ottaa itselleni seuraavan sonnivasikan, joka syntyy. Se varmasti viihtyisi Jyväskylässä meidän omakotitalomme pihalla. Voisin käyttää sitä pitkillä kävelylenkeillä ja ottaa yöksi viereen nukkumaan. Ei muuten kovin monella olisikaan niin hienoa lemmikkiä, ja taatusti kaikki koirien ulkoiluttajat olisivat kateudesta vihreitä. Ainoa ongelma olisi, ettei vasikka saisi koskaan kasvaa isoksi, mutta eiköhän tutkijat keksi tähänkin ratkaisun ihan tuotapikaa!
Taidankin painua tästä petiin näkemään unia koiranpennuista ja muista ihanista eläimistä.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Laiska maanantai
Skippasin tämän aamun luennon. Olis pitänyt raahautua jo kahdeksaksi yliopistolle, joten laitoin jo eilen illalla opettajalle viestiä, että olen sairas enkä pääse tulemaan. Hassua, ettei tullut edes huono omatunto. Nukuinpa siis aamulla pitkään, pakkasin repun kaikessa rauhassa ja suuntasin kohti Kuopiota.
Menin isosiskon luo, missä pikkusisko kävi kuumana, koska häntä oli kuulemma huijattu puhelinkaupoissa. Sisko kuitenkin rauhoittui viimein, kun mentiin Memphisiin syömään. Hyvä seura (ja ruoka), parempi mieli! Oli oikein hauskaa ja muilla asiakkaillakin oli varmasti hauskaa, kun joutuivat kuuntelemaan meidän juttuja.
Ruuan jälkeen katsottiin Ismo Leikolan stand up -videoita pikkusiskon uudelta tietokoneelta, joka myöskin luultavasti kuului röyhkeään huijauskauppaan. Leikola oli hulvaton, ja nauru saikin ruuan sulamaan vatsassa paremmin. Yritin tuhota ravintolassa aivan valtavaa jäätelöannosta, jota en saanut edes selätettyä. Varokaa kaikki ihmiset Memphisin jälkiruokia! Niihin täytyisi painaa teksti: "Varoitus. Tämä annos on valtava. Et saa sitä kuitenkaan syötyä."
Illan päätteeksi köröttelin bussilla vanhempieni luo. Tulin juuri saunasta ja kohta voinkin käpertyä sänkyyn lukemaan. Joo joo, luen taas kerran Houkutusta. Nolottaa ihan tunnustaa. Pitääpä yrittää mennä ajoissa nukkumaan, että jaksan olla huomenna työn touhussa!
Menin isosiskon luo, missä pikkusisko kävi kuumana, koska häntä oli kuulemma huijattu puhelinkaupoissa. Sisko kuitenkin rauhoittui viimein, kun mentiin Memphisiin syömään. Hyvä seura (ja ruoka), parempi mieli! Oli oikein hauskaa ja muilla asiakkaillakin oli varmasti hauskaa, kun joutuivat kuuntelemaan meidän juttuja.
Ruuan jälkeen katsottiin Ismo Leikolan stand up -videoita pikkusiskon uudelta tietokoneelta, joka myöskin luultavasti kuului röyhkeään huijauskauppaan. Leikola oli hulvaton, ja nauru saikin ruuan sulamaan vatsassa paremmin. Yritin tuhota ravintolassa aivan valtavaa jäätelöannosta, jota en saanut edes selätettyä. Varokaa kaikki ihmiset Memphisin jälkiruokia! Niihin täytyisi painaa teksti: "Varoitus. Tämä annos on valtava. Et saa sitä kuitenkaan syötyä."
Illan päätteeksi köröttelin bussilla vanhempieni luo. Tulin juuri saunasta ja kohta voinkin käpertyä sänkyyn lukemaan. Joo joo, luen taas kerran Houkutusta. Nolottaa ihan tunnustaa. Pitääpä yrittää mennä ajoissa nukkumaan, että jaksan olla huomenna työn touhussa!
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Voi elämän kevät/syksy
Olipahan tämäkin viikonloppu hilpeä. Tulipahan sitten ero poikaystävän kanssa. Olihan se jo melkein tiedossa, mutta ei se ole ikinä helppoa. Olenkin nykyään päättänyt, etten tule kenenkään kanssa läheiseksi, koska kuitenkin se ihminen sitten kuolee tai jotain. Ei ole kyllä tämä vuosi ollut kovin helppo tähän asti. Saa nähdä, mitä kaikkea tulee vielä käymään. Olisipa se jotain positiivista kuitenkin. Pakkohan tähän vuoteen on mahtua edes JOTAIN positiivista.
Lauantai-ilta meni kummallisessa sumussa. Tänään sain sentään aikaiseksi erään loppuraportin, josta tuli todella huono, mutta en jaksa nyt vaan välittää. Sainpahan sen valmiiksi kuitenkin. Loppuillan kyllä aion viettää vaan tv:tä töllöttäen. Frendit nyt ainakin saa mielen pirteäksi. Tai sitten voisin katsoa pari Kumman kaa -jaksoa. En ainakaan katso mitään ahdistavaa tai vakavaa tänään.
Lauantai-ilta meni kummallisessa sumussa. Tänään sain sentään aikaiseksi erään loppuraportin, josta tuli todella huono, mutta en jaksa nyt vaan välittää. Sainpahan sen valmiiksi kuitenkin. Loppuillan kyllä aion viettää vaan tv:tä töllöttäen. Frendit nyt ainakin saa mielen pirteäksi. Tai sitten voisin katsoa pari Kumman kaa -jaksoa. En ainakaan katso mitään ahdistavaa tai vakavaa tänään.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Mukava syyspäivä
Huh, menipäs viikko nopeasti. Taas on viikonloppu edessä. Maanantaina olisi yksi luento ja sit voinkin lähteä syysloman viettoon vanhempien luo. :) Tiedossa onkin ihania maatilan töitä...
Tänään oli niin ihana syyspäivä, että jopa kurssin peruuntuminenkaan ei saanut mieltä matalaksi. Ryhmäviestinnän(kään) kurssia ei järjestetä, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi, joten mulla olikin vapaapäivä. Harmitti vähän, koska kaikki kurssilaiset vaikuttivat tosi mukavilta. Kävin syömässä Lozzilla ja sain yllättävää ruokaseuraa. Onhan se ihan mukava turista puolituttujen (tai ehkä pikemminkin 1/5-tuttu) kanssa. Voi vähän harjoitella smalltalkia. Käytin iltapäivän tehokkaasti kirjastossa lueskelemalla puheviestintää. Olen koko viikon ollut älyttömän tehokas muutenkin!
Vaikka vihaankin syksyä koko sydämestäni, nautin todella paljon kävelystä kampukselle. Auringon paiste lämmitti, vaikka ulkona olikin vielä pakkasta. Joku oli kävellessään rikkonut kaikken vesilammikoiden jäät. Ruskan värjäämät puut näyttävät todella kauniilta sinistä taivasta vasten. Seminaarinmäki on aivan ihana etenkin syksyisin. Tiet ovat niin täynnä vaahteroiden lehtiä, että niissä saa kahlata nilkkojaan myöten. Ihmisetkin tuntuvat olevan paljon paremmalla tuulella aurinkoisella säällä.
Minulla on tulossa viikonloppuvieras, joten pitää kohta lähteä kävelemään häntä vastaan matkakeskukselle. Taidankin laittaa ihanat Vagabondin korkkarit jalkaan, jotta jalat alkaisi tottua niihin. On tyhmää ostaa miljoonia korkokenkiä ja sitten olla käyttämättä niitä. Sama pätee muidenkin vaatteiden kohdalla. Jos pienenä sai esimerkiksi uuden paidan, sitä ei missään nimessä saanut ruveta heti käyttämään. Ilmeisesti vanhat vaatteet piti kuluttaa puhki, ennen kuin sai laittaa päälleen sen ihanan uuden vaaleanpunaisen ruusukuvioisen collegepaidan. Minä laitan uudet vaatteet päälleni vaikka jo heti sovituskopissa, jos siltä tuntuu. Ja puen luennoille epäkäytännölliset korkokengät ja kaikki koruni, enkä ajattele, että ne olisi vain juhlakäyttöön. Minusta ei edes pitäisi olla erikseen juhla- ja arkivaatteita. Jos on mieli maassa, niin silloin pitää tälläytyä nätiksi, vaikka olisikin menossa vain lähimarkettiin!
Noh, en minäkään aina kulje parhaimmissani. Harmittavan usein tulee laitettua päälle farkut ja se mukavan pehmeä trikoopaita, koska joskus mitkään vaatteet eivät vain näytä hyvältä. Mistähän ihmeestä se johtuukin, että joinakin päivinä vaatekaappi tuntuu olevan pullollaan epäsopivia tai jo täysin muodista menneitä vaatteita? Tai sitten itse vaan näyttää tyhmältä ne päällään, vaikka viime viikolla oli pukeutunut täysin samaan asukokonaisuuteen ja ollut täysin tyytyväinen. Naisen elämä on todella kummallista. Onkohan miehillä samoja ongelmia lainkaan?
Tänään oli niin ihana syyspäivä, että jopa kurssin peruuntuminenkaan ei saanut mieltä matalaksi. Ryhmäviestinnän(kään) kurssia ei järjestetä, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi, joten mulla olikin vapaapäivä. Harmitti vähän, koska kaikki kurssilaiset vaikuttivat tosi mukavilta. Kävin syömässä Lozzilla ja sain yllättävää ruokaseuraa. Onhan se ihan mukava turista puolituttujen (tai ehkä pikemminkin 1/5-tuttu) kanssa. Voi vähän harjoitella smalltalkia. Käytin iltapäivän tehokkaasti kirjastossa lueskelemalla puheviestintää. Olen koko viikon ollut älyttömän tehokas muutenkin!
Vaikka vihaankin syksyä koko sydämestäni, nautin todella paljon kävelystä kampukselle. Auringon paiste lämmitti, vaikka ulkona olikin vielä pakkasta. Joku oli kävellessään rikkonut kaikken vesilammikoiden jäät. Ruskan värjäämät puut näyttävät todella kauniilta sinistä taivasta vasten. Seminaarinmäki on aivan ihana etenkin syksyisin. Tiet ovat niin täynnä vaahteroiden lehtiä, että niissä saa kahlata nilkkojaan myöten. Ihmisetkin tuntuvat olevan paljon paremmalla tuulella aurinkoisella säällä.
Minulla on tulossa viikonloppuvieras, joten pitää kohta lähteä kävelemään häntä vastaan matkakeskukselle. Taidankin laittaa ihanat Vagabondin korkkarit jalkaan, jotta jalat alkaisi tottua niihin. On tyhmää ostaa miljoonia korkokenkiä ja sitten olla käyttämättä niitä. Sama pätee muidenkin vaatteiden kohdalla. Jos pienenä sai esimerkiksi uuden paidan, sitä ei missään nimessä saanut ruveta heti käyttämään. Ilmeisesti vanhat vaatteet piti kuluttaa puhki, ennen kuin sai laittaa päälleen sen ihanan uuden vaaleanpunaisen ruusukuvioisen collegepaidan. Minä laitan uudet vaatteet päälleni vaikka jo heti sovituskopissa, jos siltä tuntuu. Ja puen luennoille epäkäytännölliset korkokengät ja kaikki koruni, enkä ajattele, että ne olisi vain juhlakäyttöön. Minusta ei edes pitäisi olla erikseen juhla- ja arkivaatteita. Jos on mieli maassa, niin silloin pitää tälläytyä nätiksi, vaikka olisikin menossa vain lähimarkettiin!
Noh, en minäkään aina kulje parhaimmissani. Harmittavan usein tulee laitettua päälle farkut ja se mukavan pehmeä trikoopaita, koska joskus mitkään vaatteet eivät vain näytä hyvältä. Mistähän ihmeestä se johtuukin, että joinakin päivinä vaatekaappi tuntuu olevan pullollaan epäsopivia tai jo täysin muodista menneitä vaatteita? Tai sitten itse vaan näyttää tyhmältä ne päällään, vaikka viime viikolla oli pukeutunut täysin samaan asukokonaisuuteen ja ollut täysin tyytyväinen. Naisen elämä on todella kummallista. Onkohan miehillä samoja ongelmia lainkaan?
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Jes
Käytiin kämppiksen kanssa lenkillä. Tietenkin alkoi sataa vettä ja molemmilla rupesi tekemään mieli vaikka sun mitä herkkuja. Tehtiin ihanaa marjapiirakkaa. :) Voisi sunnuntain huonomminkin viettää kuin saunoen ja syöden. Koulujutut jäi tekemättä, mutta ensi kerralla sitten. Oon vaan niin pirun laiska, enkä edes häpeä sitä.
Sunnuntaitunnelmia
Olen aina ollut todella huono päiväkirjojen kirjoittaja. Pienenä kirjoitin kaksi kertaa vuodessa päiväkirjaani (pitihän sellainen jokaisella itseään kunnioittavalla tytöllä olla) ja ajattelin, että olen jotenkin huono ihminen, kun en siihen juuri koskaan kirjoittanut. Tärkeimmät asiat kirjoitin aina ylös, ja isosiskoni kävi tasaisin väliajoin lukemassa päiväkirjani. Tein tietenkin itse samoin hänelle kostoksi. En kuitenkaan muista, kumpi aloitti tämän kammottavan kierteen. Ei auttanut, vaikka piilottelimme kirjamme milloin minnekin.
Hassua, etten ennen halunnut, että kukaan pääsisi lukemaan päiväkirjani, ja nyt kirjoitan sellaista julkisesti. Liekö se on jotain huomionhakuisuutta vai onko minun elämäni vain niin mitäänsanomatonta, ettei siinä ole mitään salailtavaa. Saa nähdä, jaksanko näpytellä tänne useammin kuin aukaisin sen ihanan lukollisen kirjan, jota säilyttelin lapsena kuin suurinta aarrettani.
Sunnuntait ovat minulle aina laiskottelua varten. Olen yrittänyt kirjoittaa tekstitaidon kurssia varten erästä tehtävää omista tekstikäytänteistäni, mutta kyllästyin melko nopeasti. Ilman stressiä on vaikeaa saada mitään aikaan. On paljon mukavampaa istua koneella ja tuijotella ikkunasta lastenrattaita työnteleviä äitejä, sauvakävelyllä olevia vanhuksia ja nuoria, jotka sunnuntaikrapuloissaan hakevat kaupungin halvinta pitsaa, sekä tietenkin oravaa, joka vipeältää takapihallamme. Asun ihanan rauhallisella omakotitaloalueella ja voin seurata vastapäätä asuvaa perhettä. Perheessä on korkeintaan 3-vuotias suloinen poika (sukupuolesta on tietenkin hieman vaikea mennä sanomaan), joka kävelee kuin kipsissä paksujen vaatekerrosten takia. Poika tulee usein aidan viereen ihmettelemään kadulla liikkuvia. Meillähän voi olla muutakin yhteistä kuin ihmisten tuijottaminen.
Ikkunasta tuijottaminen myös ahdistaa. Vihaan syksyä. Inhoan sitä, kun puidet lehdet muuttuvat ruskeiksi. En pidä pimeästä enkä räntäsateesta. Inhoan sitä, kun joutuu heräämään aikaisin aamulla, ja on pimeää ja sateista. Odotan jo kovasti talvea. On ihanaa, kun maa on valkoisen lumen peitossa. Rakastan kirpeitä pakkaspäiviä, kun aurinko kimaltelee hangilla ja hengitys huuruaa.
No, ehkä tämänkin syksyn taas jotenkin sinnittelee. Kämppis tuli onneksi juuri kotiin ja laittoi saunan lämpiämään.
Hassua, etten ennen halunnut, että kukaan pääsisi lukemaan päiväkirjani, ja nyt kirjoitan sellaista julkisesti. Liekö se on jotain huomionhakuisuutta vai onko minun elämäni vain niin mitäänsanomatonta, ettei siinä ole mitään salailtavaa. Saa nähdä, jaksanko näpytellä tänne useammin kuin aukaisin sen ihanan lukollisen kirjan, jota säilyttelin lapsena kuin suurinta aarrettani.
Sunnuntait ovat minulle aina laiskottelua varten. Olen yrittänyt kirjoittaa tekstitaidon kurssia varten erästä tehtävää omista tekstikäytänteistäni, mutta kyllästyin melko nopeasti. Ilman stressiä on vaikeaa saada mitään aikaan. On paljon mukavampaa istua koneella ja tuijotella ikkunasta lastenrattaita työnteleviä äitejä, sauvakävelyllä olevia vanhuksia ja nuoria, jotka sunnuntaikrapuloissaan hakevat kaupungin halvinta pitsaa, sekä tietenkin oravaa, joka vipeältää takapihallamme. Asun ihanan rauhallisella omakotitaloalueella ja voin seurata vastapäätä asuvaa perhettä. Perheessä on korkeintaan 3-vuotias suloinen poika (sukupuolesta on tietenkin hieman vaikea mennä sanomaan), joka kävelee kuin kipsissä paksujen vaatekerrosten takia. Poika tulee usein aidan viereen ihmettelemään kadulla liikkuvia. Meillähän voi olla muutakin yhteistä kuin ihmisten tuijottaminen.
Ikkunasta tuijottaminen myös ahdistaa. Vihaan syksyä. Inhoan sitä, kun puidet lehdet muuttuvat ruskeiksi. En pidä pimeästä enkä räntäsateesta. Inhoan sitä, kun joutuu heräämään aikaisin aamulla, ja on pimeää ja sateista. Odotan jo kovasti talvea. On ihanaa, kun maa on valkoisen lumen peitossa. Rakastan kirpeitä pakkaspäiviä, kun aurinko kimaltelee hangilla ja hengitys huuruaa.
No, ehkä tämänkin syksyn taas jotenkin sinnittelee. Kämppis tuli onneksi juuri kotiin ja laittoi saunan lämpiämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)