Levoton on tämän viikonlopun sana. Tässä on tapahtunut vähän kaikkea kummallista, ja on tosi vaikea vaan olla. Olen nyt vahempien luona, eikä täällä voi oikeastaan tehdä mitään, mikä ei ole nyt ollenkaan hyvä juttu. Tuntuu, että energiaa on liikaa, ja tekisi mieli purkaa se hakkaamalla jotain nyrkkeilysäkkiä. Pitäisi kirjoittaa erästä oppimispäiväkirjaa, mutta ajatuskin poukkoilee kuin jänis auton ajovaloissa.
Ihastuin taas erääseen Faith No Moren biisiin. Kuuntelin sen, ja heti oli pakko käydä tilaamassa koko levy Levykauppa Äxästä. En tiedä, mikä tässä kappaleessa iskee, mutta käykäähän kuuntelemassa: http://www.youtube.com/watch?v=9-b3j0Q_DTk
Välillä on sellaisia kausia, ettei tule kuunneltua lainkaan musiikkia. Joskus ahdistaa kaikki äänet, ja toisinaan lasken hyvänkin musiikin meluksi. En koskaan laita sitä vain taustameteliksi, kuten jotkut tekevät. He laittavat radion heti aamulla päälle, eivätkä edes huomaa, kun kappaleet vaihtuvat. Minusta se on musiikin aliarviointia. Toisinaan on ihan parasta esim. junassa pistää silmät kiinni ja keskittyä kuuntelemaan jokaista sanaa ja säveltä. Olen muutenkin tosi tarkka siitä, mitä kuuntelen. Tärkeintä on, että laulajalla on hyvä ääni. Rakastan kuunnella mieslaulajia. En tiedä, miksi en yleensä pidä naisten äänistä. Saatan vähäksi aikaa innostua kuuntelemaan jotain naislaulajaa, mutta palaan kuitekin aina miehiin. Mike Patton on tällä hetkellä ihan ykkösenä. Hän on vain lahjakkaimpia rocklaulajia maailmassa, enkä voi lakata ihmettelemästä, mihin kaikkeen hänen äänensä taipuu.
Huh huh, pitääpä mennä äkkiä keksimään jotain tekemistä ennen kuin sekoan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti