keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lapsellista

Ilmoittauduin syksyllä kurssille nimeltä Lastenkulttuuri. Harvoin luennoilla käy niin, että ajantaju katoaa, koska asia on niin mielenkiintoista. Normaalisti paikallaan istuminen tuottaa minulle tuskaa (saispa edes kävellä edestakaisin luentojen aikana!), mutta tämä kurssi on kyllä niin kiinnostava, ettei huvittaisi mennä kotiin ollenkaan! Toisinaan sitä miettii, että kulttuurintutkimus on vähän sellaista höpö höpöä ja mitä hyötyä siitä muka on. Sitä ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, miten hölmöjä kulttuurisia käytänteitä, uskomuksia jne. meillä on. Esimerkiksi miksi miehekkäät miehet eivät saa itkeä tai tanssia? Mitä pahaa homoudessa on? Miksi tuntemattomille juttelevia pidetään hulluina? Miksi legginssit eivät mene pois muodista?

Luennoitsija kertoi, kuinka hänen poikansa halusi pienenä pukeutua joka päivä punaisiin sukkahousuihin ja poolopaitaan, koska punainen on kuulemma hyvä väri, tiukat vaatteet ovat käytännölliset ja sukkahousuissa ei tule sitä ongelmaa, että sukan ja kalsareiden lahkeen välille jää ihoa näkyviin. Hän ei kuulemma keskustellut poikansa kanssa pukeutumisesta sen enempää, vaan antoi hänen käyttää haluamiansa vaatteita. Muiden lasten vanhemmat ihmettelivät, miksi äiti antaa lapsensa pukeutua niin ja onko hän miettinyt, että se voi vaikuttaa lapsen seksuaali-identiteettiin. Varmasti luennoitsija manailee myöhemmin: "Niin siitä meidän Pekasta tuli sitten isona homo, kun annoin sen käyttää kolmevuotiaana punaisia sukkahousuja!"

Lasten kasvatuksessa on muutenkin jotain tosi pöljiä juttuja nykyään. Nykyvanhemmat ovat aivan äärimmäisen kotrolloivia. On varmaan ihan kauheaa, jos päiväkodissa ei ole muistettu pukea lapselle kauluria pihalle. Varmasti kuolema tulee. Muutenkin lasten oma aika on jäänyt minimiin, kun heidän ei anneta olla keskenään, vaan aikuisen on jatkuvasti valvottava heidän leikkejään ja muita touhuja. Lapset laitetaan päiväkodeissa asvalttipihalle leikkimään jollain hikisillä kiipeilytelineillä, eikä pihassa ole juuri muita virikkeitä. Onko ihme, että lapset eivät osaa leikkiä, jos heille ei anneta siihen edes kunnon mahdollisuutta? Muutenkin vanhemmat ovat aivan hysteerisiä lastensa turvallisuudesta, vaikka ei maailma ole sen vaarallisempi kuin ennenkään.

Siskoni on päiväkodissa töissä, ja hän kertoi, että siellä ohjaajat puuttuvat jatkuvasti lasten leikkeihin: "Nyt et tänään askartele, kun askartelit eilen jo monta tuntia!" Siis mitä väliä sillä on, jos lapsi haluaa askarrella 10 tuntia putkeen? En ole varhaiskasvatuksen ammattilainen, mutta minusta tuo menee jo yli. Tuleeko hänestä isona jotenkin yksinkertainen ja tyhmä aikuinen, kun ei ole saanut tarpeeksi monipuolisia virikkeitä lapsuudessa? Lasten annetaan kuitenkin riehua ja juosta ympäri taloa, minkä luulisi olevan hieman haitallisempaa. Niin no, paraneehan ne mustat silmakulmat ja mustelmat, mutta henkiset ruhjeet (sai askarrella liian pitkään!) pysyvät.

Väkisin sitä vertaa omaa lapsuuttaan kaupunkilaislasten elämään. Meillä vanhemmat olivat aina kotona. Aina ja joka päivä. Äiti ei kuitenkaan koskaan ollut vahtimassa, mitä me lapset teimme, kunhan tiesi, missä olimme. Kukaan ei koskaan määrännyt, millaisia leikkejä olisi pitänyt leikkiä. Juoksentelimme pihalla ja leikimme metsässä, kävimme uimassa tai luistelemassa ja pyöräilemässä milloin missäkin. Kuitenkin äiti oli aina kotona kyselemässä kuulumiset, kun tulimme koulusta. Elämä oli todella säännöllistä, joten esimerkiksi ruokailuajat olivat täsmälliset ja söimme aina yhdessä. Kavereita ja harrastuksia ei kauheasti ollut, mutta lomilla kaikki serkut pakkautuivat meille. Oli ihanaa, kun talossa saattoi olla yhdeksänkin lasta kerrallaan.

Me lapsiraukat jouduimme siivoamaan itse huoneemme ja pakkaamaat itse laukkumme, kun lähdimme kavereiden luo yökylään (niin ja sitten saattoi olla kassissa kaikki juhlamekot mutta ei alushousuja ja sukkia). Autoimme siivoamisessa ja pihatöissä. Jouduimme keräämään kiviä pelloilla, ajamaan nurmikkoa ja kitkemään kasvimaata. Lapsenahan se oli kamalaa, koska luulin, että vanhemmat ovat vain kauhean laiskoja, koska he eivät tehneet asioita meidän puolestamme. Ehkä tällä kaikella oli sittenkin jokin tarkoitus.

Aika varmasti kultaa muistot, mutta tiedän, että samanlaista sopivan huoletonta mutta kuitenkin turvallista maaseudun lapsuutta harva voi nykyään viettää. Jos joskus itse saan lapsia, tuskin pystyn tarjoamaan heille samanlaisia puitteita. Tuskin haluan jäädä kotiäidiksi. Tuskin minulla tulee olemaan yhtä paljon aikaa lapsilleni kuin omalla äidilläni oli, joten korvaan menetetyn ajan perhelomilla ja "laatuajalla" (ahdistavia automatkoja ympäri Suomea ahtaassa autossa, jossa ei ole ilmastointia). Korvaan sen kuskaamalla lapsiani harrastuksiin. Korvaan sen huolehtimalla aivan liikaa ja tekemällä heille kaiken valmiiksi. Kuskaan lapset aamulla johonkin kamalaan päiväkotiin, joka ei ole kotia nähnytkään ja jossa hoitajat unohtavat pukea sen kaulurin tai villahaalarin, ja siitä saan sitten syyn vetää herneen nenääni. Kaukana on ne ajat, kun pikkusiskoni unohti laittaa kouluaamuna sukat jalkaan. Eipä ole kuulemma niitä enää sen jälkeen unohtanut, ja tyttö on edelleen hengissä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hot town summer in the city

Led Zeppelin -mania on alkanut irroittaa tahmaisiaan sormiaan minusta - onneksi, pakkohan sitä on ihmisen elääkin joskus. Viikonlopun vietto vanhempien luona auttoi, sillä siellä on muutakin tekemistä kuin istuskella tietokoneella ja kuunnella musiikkia. Niin ja oli ihanaa päästä saunaan pitkästä aikaa!

Viime kesän vietin Helsingissä aivan Kallion ytimessä keskellä viehkeitä betonikerrostaloja ja viihdyttäviä juoppoja. Kaupunkielämä oli mukavaa, mutta löysin kesän aikana itsestäni kadoksissa olleen maalaisjuntin. Huomasin, että kaipaan todellakin juuri eräitä perisuomalaisia asioita: luontoa, saunomista, rauhaa ja hiljaisuutta. Tuntui, että kesä meni ihan hukkaan, kun en päässyt mökin terassille juomaan kylmää siideriä saunan jälkeen, katselemaan peilityyntä järveä ja kuuntelemaan käen kukkumista. En oikeasti tiennyt kaipaavani maaseutua näin paljon ennen Helsingin kesää. Onhan se kiva ja vilkas kesäkaupunki ja viihdyin siellä erinomaisesti, mutta ovathan kaupungit oikeasti aika ankeita paikkoja kesällä.

Tässä 11 syytä, miksi maalla on kivempaa:

1. Auringonotto:
Aurinkoa joutuu ottamaan joko jossakin uimarannalla (esim. Hietsussa, no way!) tai puistossa (eli surkealla nurmikkopläntillä, jossa kasvaa muutama puu siellä täällä). Hyvällä säällä ihmisiä on aivan tuhottoman paljon, eikä omaa rauhaa tahdo saada. Pahimmillaan joutuu potkimaan pyyhkeiltään sekä pikkulapsia että äkäisiä kanadanhanhia (vai mitä ne ärsyttävät kakkakikkareita jälkeensä jättävät linnut nyt ovatkaan).

2. Luonnonrauha(ttomuus):
On ärsyttävää, että rauhaa ja hiljaisuutta löytääkseen on matkustettava ties millä kulkuneuvolla ja ties miten kauas. Ja vaikka luontoa löytyisi, kaikki muutkin ihmiset ovat tulleet sinne samaan paikkaan rauhoittumaan.

3. Rantasaunan puuttuminen:
Sauna ja järvi kuuluvat kesään kuin VR:n junaongelmat talveen, kevääseen, syksyyn ja kesään. Kaupungissa näitä ei ole, eikä tätä tarvetta tarvitse selitellä sitten yhtään.

4. Saasteet:
Kaupunkien ilmanlaatu on mitä on. Mikäs sen ihanmpaa, kuin hengitellä raikasta katupölyn kyllästämää ilmaa.

5. Helle:
Helle tuntuu kaupungissa tuhat kertaa pahemmalta kuin mökkilaiturilla.

6. Säästä nauttiminen:
Maalla/mökillä jne. voi astua ovesta ulos ruma Disney-yöpaita päällä ja istahtaa juomaan aamukahvia rappusille nauttien samalla linnunlaulusta, auringonpaisteesta ja lehmänpaskan tuoksusta. Kaupungissa pitää suunnitella ulosmeno etukäteen (minne menee ja millä, kenen kanssa, mitä muuta tarvitsee mukaan kuin avaimet, kännykkän, lompakon, aurinkovoiteen, vesipullon jne. ja lopulta asiasta tulee niin iso ruljanssi, että on helpompi jäädä kotiin), sillä eihän siellä voi tehdä samoin. Jos sattuu olemaan niin onnellinen, että asunnossa on parveke, siellä on kuitenkin noin 150 astetta lämmintä, joten seuraavan kerran sinne voi astua ehkä syyskuussa.

7. Juopot:
Kesällä juopot ja muut laitapuolenkulkijat heräävät talviuniltaan ja mönkivät kaduille ja kujille. Jos löytää mukavan paikan viettää aikaa, saa usein seurakseen myös juoppoja. Tämä ongelma oli käsinkosketeltava etenkin Kalliossa, joka on spurgujen luvattu kaupunki (lukekaa Pussikaljaromaani ja ymmärrätte, mitä tarkoitan).

8. Ulkonäkö:
Kaupungissa ei saa yksinäisyyttä kuin kotonaan ja ehkä juhannuksena. Kaupungilla on miljoonia ihmisiä, ja kaikki ovat trendikkäitä ja hyvin pukeutuneita. Itse ei oikein kehtaa mennä sekaan, ellei ole pynttäytynyt ja jättänyt kaksiraitaverkkareitaan kotiin. Jos maalla eksyy lähimpään kauppaan, on siellä taatusti ainakin yksi asiakas, joka on rumempi ja haisee pahemmalta.

9. Terassit:
Terasseilla istujilla näyttää olevan aina tosi kivaa, mutta kun itse menee sinne sekaan, ei se nyt niin kivaa sitten lopulta ole. Tyhjää pöytää on hyvällä ilmalla mahdotonta löytää, yleensä aurinko paistaa aina silmiin ja on ihan liian kuuma, juomat ovat kalliita ja viereisessä pöydässä istuu kuitenkin jotain rasittavia tyyppejä ja pahimmassa tapauksessa polttariporukka. Niin ja monesti musiikki on huonoa ja liikenteen melun takia on vaikea keskustella.

10. Polttariporukat:
Joko ne on aivan liian kovaäänisiä ja kännissä - siis sanalla sanoen rasittavia, tai sitten tulee kauhea myötähäpeä morsianta/sulhasta kohtaan, joka joutuu usein tekemään jotain noloa tai typerää.

11. Kengättömyys:
Joo, yritäpä kävellä kaupungissa paljain varpain. Ei kovin kivaa eikä fiksua.