Tyhmä ja laiska ja saamaton

Piti tulla taas yön pimeinä tunteina tänne raapustamaan. Ehkä nyt ajatus juoksee paremmin. Yritin vähän kandin aineistoa saada jäsenneltyä äsken, mutta meinasin saada itkuraivarit, joten jätin homman suosiolla kesken.

Hah, minun tietokone muuten parani itsestään! Tulin viikko sitten sunnuntaina kotiin, ja kone on siitä lähtien toiminut normaalisti eikä ole pitänyt lainkaan outoa ääntä. En ymmärrä tätä. Ehkä viikonlopun lomailu sopi sille. Nähtävästi koneiden kanssa kannattaa olla vain kärsivällinen. Minun ohje erilaisten laitteiden suhteen siis on "Jos lyöminen ei auta, unohda koko juttu - kyllä se siitä".

Eilen ei yllättäen ollutkaan normaali sunnuntai-iltapäivän ahdistus. Aamu meni tosi nopeasti, ja päivällä me kävimme kämppisten kanssa katsomassa Vakiopaineessa Sanna Ryynäsen monologin Vahvasti eletty elämä. Se oli aluksi hieman hämmentävä kokemus. Yleisöä oli vain kourallinen, ehkä alle 20 ihmistä. Näyttelijä oli todella lähellä yleisöä, ja tunnelma oli aluksi jotenkin liian intiimi. Kyllä siihen sitten tottui, että pystyi suurin piirtein laskemaan näyttelijän ihohuokoset. Vähän kyllä ärsytti, että meidän takana istui joku vanha mies, joka tuhisi tosi kovaa. Itse monologi oli mielenkiintoinen. Vakiopaineen sivuilla sitä kuvataan näin: ”Nainen odottaa miestään kotiin voidakseen alkaa elää. Vähitellen hän huomaa, että elämä meni jo - odottamiseen. Vai oliko odottaminen hyvä syy olla kohtaamatta elämä sellaisena kuin se olisi tullut?”

Ahdistussunnuntaita on kyllä paljon mukavampaa viettää, kun on kämppiksiä. Tämäkin päivä vain sujahti ohi, kun ihmiset tulee ja menee ja on aina seuraa. Suosittelen kaikille kommuuniin muuttamista jo ihan tämän takia ja miksei muutenkin. Monet ihmettelevät, miten pystyn asumaan neljän tytön kanssa, minä en taas parempaa asumismuotoa keksikään. Olen ihan varma, että jos olisin asunut koko opiskeluaikani pienessä yksiössä, olisin katunut sitä vielä jossain vaiheessa. Kyllähän yksiössä asumisessa on hyviä puoliakin. Voi kuljeskella alasti suihkun jälkeen ja sotkea niin paljon kuin haluaa. Ei tarvitse siivota muiden ihmisten sotkuja eikä tarvitse ottaa muita ihmisiä huomioon millään tavalla. Mutta yksiössä on aina yksin. Kommuunista tai solusta ei tarvitse lähteä pois, jos haluaa juttuseuraa. Jos haluaa olla yksin, voi mennä omaan huoneeseen ja laittaa oven kiinni.

Lauantaina oli kaverin synttärit, ja ilta menikin hänen luonaan istuskellessa. Ruokaa tuli ahdettua ihan kauheat määrät, ja oli muutenkin mukavaa rupatella ja vaan löhötä sohvalla. Baariinkaan ei tällä kertaa lähdetty, mikä oli ihan hyvä. Mutta uusi anniskeluravintola RUMA pitää kyllä käydä vielä tsekkaamassa tässä joku päivä. Saa nähdä, miten usein siellä tulee käytyä - jos edes joskus sinne asti selviänkään. Infernossakin ehdin käydä vain kerran.

Kai se on nyt pakko mennä nukkumaan. Ei ajatus ole kyllä selkeytynyt, ja jäi vielä eräs kotitehtäväkin tekemättä. En ole vielä kertaakaan tehnyt toisen kielen oppiminen -kurssin kotitehtäviä kunnolla saati sitten lukenut luentoihin liittyviä kirjan kappaleita. Olen vaan niin laiska ja saamaton. Ja tyhmä.

Tämä on jo neljäs kerta, kun alan kirjoittaa tänne. En ikinä saa valmiiksi edes yhtä päivitystä, kun joka kerta joudun lopettamaan tekstin kesken. Surkeaa.

Taas on viikonloppu, enkä ehtinyt edes kunnolla tajuta, miten arkipäivät sujahtivat ohi. Mistä se johtuu, että kevät ylipäätään tuntuu menevän paljon nopeammin kuin syksy? Kesähän nyt puksuttaa kuin pendolino (niin siis kesällä, talvellahan pendolinot ei juurikaan toimi), joten vuodenaikojen nopeuskilpailussa se menisi heilahtaen ykkössijalle. Jo toukokuun lopulla sitä alkaa murehtia, että kohta tulee syksy, illat pimenee, lehdet tippuu puista ja muuta mälsää.

Äsken piti ihan käydä lunttaamassa, milloin ja mitä olen tänne viimeksi edes kirjoittanut, kun on jäänyt blogin päivitys niin vähälle. Samaa rataa tämä elämä on näköjään mennyt. Viime viikonloppukin meni Kuopiossa mutta hieman eri seurassa. Meillä oli vaihteeksi sisarusten ilta, joten me iso- ja pikkusiskon kanssa söimme pitsaa, röhnötimme sohvalla ja katsoimme Frendejä. Yllättävää oli, että jaksoimme vielä lähteä baariin. Ale Pupissa oli mukavaa. Jostain syystä törmään joka kerta siellä aina samoihin sukulaisiin, mikä tuntuu hieman hälyttävältä. Pitäisikö olla huolestunut tämän suvun alkoholikäyttäytymisestä? Maljassa tuli myös pyörähdettyä, mutta meidän piti kiiruhtaa "juoppobussiin", josta myöhästyimme, koska menimme väärälle pysäkille. Tekisi mieli käydä nirhaamassa se, joka on mennyt pistämään sekaisin koko Kuopion bussisysteemin. Juuri, kun tällainen maalaisjuntti oppii matkustamaan bussilla, joku keksii, että vaihdetaankin Kuopion liikennejärjestelyjä ja laitetaan bussit menemään mistä sattuu. Olen eräänkin kerran harhaillut keskustassa etsimässä oikeaa pysäkkiä.

Noh, koska missasimme klo 2 lähtevän linja-auton, menimme Henrys´s pubiin. Sielläkin oli mukavaa, vaikka porukkaa olikin vähemmän kuin edellisenä viikonloppuna. Baarin rasittavimmat tyypit kyllä vähän roikkui meidän perässä. Etenkin eräs vanha punajuurelta haiseva mies oli erittäin kiinnostunut pikkusiskostani. Meille tulikin aika kova kiire pois, kun se punajuurimies aikoi seurata meitä ulos. Se olikin varmaan aika näky, kun juoksimme Henkan jyrkkiä kivisiä rappusia peräkanaa ylös ja viimeinen meistä kiljui "Se seuraa meitä, äkkiä pois täältä!"

Minä se en pääse noista juhlista eroon. Tänään illalla on kaverin synttärit täällä Jyväskylässä. Veikkaan kuitenkin, että otetaan ihan rauhallisesti, mutta mistäpähän sitäkään tietää... Minulle tekisi ihan hyvää viettää joku viikonloppu ihan yksin jossakin erämökillä. Viikon päästä lähdemme kämppiksen kanssa Turkuun. Ollaan hienosti hotellissa yötä ja mennään katsomaan teatteriin Anna Karenina. Olen jo nyt ihan innoissani siitä reissusta! Ja rahanmenosta... Kivasti sopii tähän opiskelijabudjettiin kaikenmaailman kisanristiäiset ja muut. Tämä meidän talokin syö enemmän rahaa kuin keskikokoisen maatilan pyörittäminen. Kannattaa ehdottomasti muuttaa omakotitaloon, jos haluaa päästä rahoistasi eroon! Lisänä saa selän kipeäksi lumitöiden tekemisestä.

Miten minusta tuntuu, että lauantai on jotenkin lyhyempi kuin muut päivät? Tajusin juuri, että en mitenkään ehdi tehdä ennen illan juhlia kaikkea, mitä minun piti. Hah. Ihan kuin joskus saisin muutenkaan mitään järkevää aikaiseksi.

Niin se on taas loma ohi. Nyt ei oikein ehtisi tällä viikolla laiskotella, koska olen kuullut, että yliopistossa joutuu joskus opiskelemaankin. Siispä otin tuossa iltapäivällä viron muistiinpanot käteen ja menin mukavaan asentoon sängylle lueskelemaan. Heräsin puolentoista tunnin päästä. Päiväunista virkistyneenä otin imurin käteen ja siivosin oman huoneeni, koska se yhtäkkiä tuntui todella tärkeältä työltä, jota ei voi mitenkään hoitaa esim. huomenna (joka sattuu olemaan vapaapäiväkin vielä). Ajattelin kuitenkin ihan kohta mennä takaisin lukemaan.

Perjantaina kävimme kaverin kanssa katsastamassa Kuopion yöelämän ja juhlimassa hieman meidän molempien synttäreitä. Synttärijuhlat vol. 2 menivät aika railakkaasti ja hauskaa oli. Ehkä vähän liiankin, koska selvisin nukkumaankin vasta joskus aamulla seitsemän aikaan. Luulin, että minulla on viikonlopusta johtuva krooninen väsymys, koska koko ajan nukuttaa ja koskee päähän. Ilmeisesti olenkin saanut flunssan. Tyhmää. Ihan kuin minua just nyt huvittaisi sairastella.

Baareissa sitä saa kuulla miehiltä kaikkea kummallista. Minulle on sanottu muun muassa, että olen kummallinen, pinnallinen ja että ajattelen ihan liikaa (sen huomasi kuulemma katseestani). Eräs tyyppi yritti arvata, mitä teen kesätöikseni, ja veikkasi, että olen korkean luokan prosituoitu. Vitsihän se oli, mutta jotenkin se ei naurattanut. Luultavasti kukaan ei ole arvannut minun ikääkään oikein. Eniten pieleen mennyt veikkaus oli 9 vuotta - yläkanttiin. Se oli jopa hieman pelottavaa. En ymmärrä, miksi näytän itseäni vanhemmalta. Johtuuko se tylsästä ja opettajamaisesta pukeutumisesta? Vai ehkä ryppyisestä ihosta? Liian pitkistä hiuksista, jotka saavat kasvonpiirteeni valahtamaan? Tosikkomaisesta luonteesta? En ole vielä saanut siihen vastausta.

Voisin aluksi yrittää korjata tilannetta ottamalla mallia teinityttöjen pukeutumisesta. Nimittäin jos näytän jo 23-vuotiaana 9 vuotta vanhemmalta, miettikää, miten kauhealta näytän sitten 34-vuotiaana! Jo nyt kämppikset säikkyvät minua, jos ilmestyn yhtäkkiä huoneeseen. Muutaman vuoden päästä herätän kauhua ympäri Jyväskylää...

Rakkautta (ja hieman stressiä) ilmassa

Niin sitä minäkin vanhenin taas viime viikonloppuna yhdellä vuodella. Minulla ei ole oikeastaan ollut tapana juhlia synttäreitäni, mutta nyt kutsuin kavereita kylään. Oli tosi hauskaa ja vieraat oli ihania! Kiitos vaan kaikille, kun tulitte juhlimaan. :)

Seuraava aamu ei ollutkaan sitten kovin ihana... Ja tilannetta pahensi vielä se, että minun oli pidettävä maanantaiaamuna englanninkielinen esitelmä aiheesta suomi toisena/vieraana kielenä. Esitelmää aloin väkertää vasta illalla, ja puolet ajasta meni vielä puhelimessa lörpötellessä, mutta jotenkin en osannut ottaa stressiä koko asiasta. Ja PowerPointin sain valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä! Yllättävän hyvin se esitelmä menikin muutaman tunnin valmistelulla (arvosana 3). Toisaalta harmitti vähän, että olisin kyllä pystynyt paljon parempaankin. Toisaalta taas sain kehuja vuorovaikutteisuudesta, ja opettaja sanoi, että esitykseni oli viihdyttävä. Yritinkin vähän saada yleisöä mukaan kysymyksillä, joten oli mukava huomata, että se tuotti tulosta.

Esitelmän jälkeen alkoikin sitten talviloma (vai miksikä sitä nyt täällä yliopistossa sanotaankaan). Eilen tulin vanhempien luo. Tuntui vähän ikävältä jättää kämppis sinne Jyväskylään lumen saartamaksi. Meidän pihassa on niin paljon lunta, ettei sinne pääse autolla (kohta ei varmaan kävellenkään), enkä oikeastaan tiedä, minne sitä voisi enää työntää. Ehkä kadulle? Isäkään ei suostu tulemaan auraamaan meidän pihaa. Tosi itsekästä minusta! Eihän täältä Kuopion perukoilta nyt niin pitkä matka olisi traktorillakaan Jyväskylään.

Olen ollut aika stressaantunut tässä parin kuukauden ajan (tai siis sanoisinko koko opintojen ajan). Jatkuvasti on pieni ahdistus, kun olisi niin paljon tekemistä, mutta vaikka jotain saisikin aikaiseksi, silti olo ei helpota. Aina tulee jotain uutta. Kandista kai tämä suurimmaksi osaksi johtuu. Olisipa ihanaa, jos koittaisi joskus se päivä, ettei tarvitsisi muistaa tai tehdä yhtään mitään. Olisi vain saanut kaiken hoidettua, ihan pienimmätkin mieltä painaneet asiat. Se päivä luultavasti koittaa sitten eläkkeellä. Tai haudassa. Mutta nyt tulin viettämään tätä lomaa sillä asenteella, etten aio tehdä yhtään mitään. Minä tiedän, että nyt on loma, ja olisi hyvää aikaa istua koneella tekemässä esim. kandia (mikä tarkoittaisi sitä, että ahdistuisin, en tekisi mitään ja istuisin Facebookissa kertomassa ahdistuksestani).

Nyt otan siis rennosti. Ja hei, vaikka olenkin hieman stressaantunut, olen kuitenkin aika onnellinen tällä hetkellä! Että vaikka vähän valitankin täällä, niin se on ihan onnellisen ihmisen marinaa, koska minä taisin hieman rakastua tänään. Rakkauteni kohde on Onni (5 kk), joka hymyili minulle tänään suloisesti. Voih. Odottakaa vaan, kun Onni vähän kasvaa, koska noin 20 vuoden päästä me mennään ehkä naimisiin!