Sunnuntaipäivän pohdintoja

Minä pidän sunnuntaiaamuista. Se on hieman outoa, sillä inhoan taas iltapäiviä. On ihanaa köllötellä sängyssä ja haahuilla ympäri taloa yöpaita päällä. Voin lukea peiton alla kirjaa puolille päivin ja kuunnella, kun kämppikset keittelevät kahvia ja juttelevat keittiössä. Parasta on, kun olen yksin, talo on aivan hiljainen ja voin lukea rauhassa sunnuntain Hesarin. Keitän kahvia ja tuijottelen ikkunasta, kun ulkona pikkupojat juoksevat lumessa toppavaatteet päällään ja vetävät perässään pulkkaa. Voin lukea lehden hitaasti ja huomata kaikki pienimmätkin artikkelit, joita en ehtisi ja jaksaisi arkipäivänä vilkaistakaan. Nautin hiljaisuudesta. En koskaan laita radiota tai tv:tä auki aamuisin. Toisaalta pidän myös arkiaamuista, kun keittiö on täynnä ääniä ja kiirettä. Rauhalliset sunnuntaiaamut ovat näiden vastapainona harvinaista herkkua.

Rauhallisiin (ja melkein kaikkiin muihinkin) aamuihin kuuluu myös oleellisena osana Facebook. On mukava selata, mitä kaikkea kavereiden elämään kuuluu. Kuka on jo ehtinyt käydä aamulenkillä, kuka taas joutuu menemään töihin. Kuka pyykkää, siivoaa ja laittaa ruokaa. Mietinkin, voisiko Facebookin statuspäivityksistä tehdä tutkimuksen. Mitä kaikkea ihmiset paljastavat elämästään, ja millaisia nämä ihmiset taas ovat?

Jotkut haluavat antaa itsestään sporttisen kuvan, ja muistavat kertoa, kuinka treenasivat tänään 13 tuntia. Toiset haluavat sääliä, ja kertovat siitä, kuinka ovat tämän kuun aikana jo viidettä kertaa flunssassa ja ihmettelevät, milloin tauti loppuu. Osa muistaa aina kertoa, että oli edellisenä päivänä baarissa ja nyt on krapula. Entä miksi jotkut kertovat joka päivä, etteivät aio tehdä tänään yhtään mitään, ja ketä kiinnostaa, että huomennakin ovat vain ja viettävät rauhallista koti-iltaa? Ja entä ne ihmiset, jotka päivittävät statustaan tunnin välein "Nyt ajan kohti Urjalaa", "Väsyttää", "Istun vessassa", "Pitäisi mennä kauppaan" ja "Tulin juuri kaupasta" - eikö heillä ole oikeaa elämää? Onko tärkeää kertoa, että osti Corollaan karvanopat ja että tilasi Volvoon turboruuvin? Toiset muistavat kertoa päivän iloisista tapahtumista, toiset taas aina keksivät jotain huonoa hyvistäkin asioista. Miettivätkö ihmiset, millaisen kuvan he haluavat itsestään antaa?

Perjantaina olin ystäväni luona juusto- ja viini-illassa. En muista, milloin olisin viimeksi nauranut yhtä paljon - ja vain osaksi siihen oli syynä viini. Seura oli mitä parasta. Koska porukka koostui opettajaopiskelijoista, fyysikoista, matemaatikoista ja suomen kielen lukijoista, juhlista tuli hyvin järjestelmälliset. Juustot ja viinit arvosteltiin jokainen erikseen ja hyvin tarkassa järjestyksessä. Juustot numeroitiin ja viineillä oli omat kirjainkoodinsa. Äidinkielenopettajathan pitävät palautteen antamisesta, joten sanallista arviointiakaan ei kielletty.

Kommentit olivatkin mitä erikoisempia, koska kukaan meistä ei ollut asiantuntija. Pippurituorejuustoa kommentoitiin mm. näin: "Yllättävän hyvä näin pyöreäksi juustoksi". Eräs juhlija filosofoi, ettei hänen juomansa punaviini ole kovin hyvää, mutta siitä tulee hyvä olo. Kämppikseni kanssa ostamaamme valkohomejuustoa kuvailtiin sanoilla lanttumainen ja maistuu parsalta. Haluaisin julkaista tulokset (joita minulla ei ole) tässä, mutta ehkä illan emäntä julkaisee ne oman blogiinsa? :) Voittajaksi suoriutuivat Chianti-punaviini ja vanha gouda -juusto. Ehkä 10 juustolajia sekä 8 erilaista viinä oli hieman liikaa yhdelle illalle, mutta lähdin ainakin kotiin onnellisena ja erittäin kylläisenä.