Huh, minne se aika aina katoaa? Syysloma mennä vilahti, vaikka minulla ei pitänyt olla mitään suunnitelmia. Ajelin ympäri Itä-Suomea. Kuopiossa ehdin käydä kolmesti. Kävin CMX:n keikallakin. Se oli tosi hyvä, vaikkakin ne soittivat aika paljon biisejä uudelta levyltä, jota en ole kuunnellut lainkaan. Keikoilla pitäisi käydä kyllä useammin. En tiedä, miksi ei tule lähdettyä kovinkaan usein. Toisaalta esim. Kuopion Henkassa on rasittavaa käydä keikoilla, koska jos bändi on suosittu, on turha toivo, että bändin jäseniä näkee. Henkan tilat on tosi pienet ja lavan eteen on laitettu hölmöjä tolppia. Yleensä itse joudun seisomaan joko sellaisen takana tai sitten joku kaksimetrinen hevimies moshaa juuri minun edessä. Ehkä vain kuvittelen, mutta ne pitkät ihmiset tulevat aina minun eteen (tältä ilmeisesti lyhyistä ihmisistä tuntuu joka päivä). Mitä järkeä on maksaa siitä, että pääsee KUUNTELEMAAN bändiä, mutta lopulta ei näe kuin laulajan päälaen? Pahimmassa tapauksessa saa vielä turpaansa sen hevimoshaajan kyynärpäästä.
Tein lomalla vähän töitäkin. Tarkistin erään gradun kieliasua. Jostain kumman syystä minusta se oli tosi mukavaa, joten taidan selkeästi olla oikealla alalla. Meillä on jo heti ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien sanottu, ettei meistä ole tarkoitus tulla mitään kielipoliiseja. Olevinaan olen todella liberaali kielen suhteen, mutta oikeasti on pakko myöntää, että kirjoitusvirheet saavat minut ärsyyntymään (tämä tieto ei tule monellekaan yllätyksenä). Tiedän olevani todella kummajainen, mutta kielioppi vain on minun intohimoni! Olen ihan liekeissä, kun saan korjata virheitä. Jollakin tavalla tämä taito tuntuu hieman turhalta. Olen vain tällainen hullu nipottaja, jolla on nuttura liian kireällä. Mitä väliä on joillakin pilkkusäännöillä, kun ihmisiä kuolee liikenneonnettomuuksissa ja sademetsiä tuhotaan ja maailmassa tapahtuu kaikkea kamalaa?
Toisaalta moni ei kuitenkaan ajattele, miten paljon pilkku- ja yhdyssanavirheet hidastavat lukemista. Esimerkiksi ihmisten statuspäivityksiä Facebookissa (näistä olen kirjoittanut aiemminkin ja tekisi taas mieli) joutuu joskus lukemaan useaan kertaan. On rasittavaa, ettei ajatus tule ilmi heti ensimmäisellä kerralla. Olisikin kiva tietää, että onko yhdyssanaongelmaisten sitten helpompi lukea sellaista tekstiä, jossa on paljon yhdyssanavirheitä. Johtuuko minun ongelmani vain siitä, että oletan ihmisten kirjoittavan oikein ja lukiessani joudun aina palaamaan virkkeen alkuun, koska yksi väärin kirjoitettu sana muuttaakin heti tulkintaa? No jaa, mitäpä minä näistä marmattamaan, kun ei aihe muita juuri kiinnosta. Toisaalta tämä on minun blogi ja saan kirjoittaa tänne mitä tahansa, joten turha tulla valittamaan!
Olen pikkuhiljaa tullut sellaiseen tulokseen, että minulla on jokin levottomuus- tai keskittymishäiriö. Luennoilla minä olen se, joka vääntyilee ja kääntyilee levottomasti penkissään jo vartin päästä. Vaihdan asentoa noin kahden minuutin välein, näpyttelen kännykkääni tai tutkailen kalenteria. Välillä terästäydyn ja tuijotan silmä kovana luennoitsijaa, mutta oikeasti ajattelen lukemaani kirjaa, tuntisuunnitelmaa tai lounasta. Kämppikseni sanoi, että olen hötkyilijä. Hän itse istuu sievästi ja hiljaa koko luennon ja KUUNTELEE, minä en siihen pysty. Pelkästään muistiinpanoja kirjoittamalla pystyn kuuntelemaan koko puolitoista tuntia. Esimerkiksi puhelimessa puhuessani tykkään samalla puuhailla jotain. Siivoaminen tai jokin pieni näpertäminen on juuri hyvää tekemistä. Miten jotkut kykenevät vain istumaan samalla? Siinähän menee tehokasta aikaa aivan hukkaan!
Minä tarvitsen jotain tekemistä samalla, kun kuuntelen. Minun kannattaisi ehkä ruveta neulomaan, koska tykkään näpertää käsilläni samalla jotain (siksi revinkin esim. kynsinauhoja luennoilla, mikä on tosi huono juttu). Esimerkiksi tänään luennolla kirjoittelin kalenteriini menoja sun muita, kuuntelin samalla todella sujuvasti ja olin erittäin tyytyväinen itseeni. Luultavasti näytin siltä, ettei minua kiinnosta pätkääkään, mutta minusta tuntui hyvältä, että pystyin puuhastelemaan samalla. Tässäkin on riskinsä. Keskittymiskykyni nimittäin on loistava, kun alan lukea jotain. Siskoni taatusti allekirjoittavat tämän! Lukiessani en oikeasti kuule ollenkaan, mitä ympärillä tapahtuu tai mitä muut puhuvat. Lukeminen on siis täysin poissuljettua luentojen aikana.
Minun pitäisi suunnata tämä levottomuusenergia johonkin, sillä minä tykkään tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Tätä tilannetta hankaloittaa se, että mielenkiintoni lopahtaa todella nopeasti. Olen esimerkiksi neulonut yhtä villasukkaparia noin kaksi vuotta, ja toinen sukista on edelleen kesken. Syyslomalla otin projektiksi neuloa sukan loppuun, mutta äiti oli jossain välissä käynyt neulomassa sitä ja tehnyt kavennukset väärin, joten siihen jäi sekin homma (työn purkaminen on kaikkein kammottavinta takapakkia, joten en enää edes yrittänyt neuloa!). Haluaisin opetella tekemään jotain hienoja neuletakkeja ja boleroita, mutta minun periaatteeni on, että jos jotain ei luonnostaan jo osaa, ei kannata edes yrittää - en siis koskaan tule oppimaan neulomisen hienouksia tai mitään muutakaan. Pitäisikö minun mennä tutkituttamaan, onko minulla adhd vai onko muillakin samanlaisia levottomuusongelmia? Hups, kylläpäs tuli taas teksille pituutta. Jaksoikohan kukaan lukea tänne asti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti