Marjo Tupeltaja - tietoyhteiskunnan kasvatti

Yritin äsken muuttaa blogini ulkoasua, mutta onnistuin vain tupeltamaan, joten ei siitä mitään tullut. Eli jatketaan tällä mustalla teemalla, jonka valitsin varmaankin syksyisen sunnuntain synkistämänä. Sitä jotenkin kuvittelee näin tietoyhteiskunnan kasvattina osaavansa käyttää tietokonetta, mutta viime keväänä kandia kirjoittaessani tajusin olevani aika surkea - varsinkin tekstinkäsittelyohjelmien suhteen. Jos totta puhutaan, en osaa edes (enää) käyttää taulukkolaskentaohjelmaa. Se ei sinänsä ole ihme, koska olen käynyt vain yhden atk-kurssin koko elämäni aikana, enkä ole muutenkaan palannut tietokoneen saloihin kuin pakosta. Yleensä senhetkiset poikaystäväni ovat hoitaneet koneeni huollot ja korjaukset, ja olen ihan mielelläni "esittänyt" avuntonta prinsessaa. Huonomminkin voisi silti mennä. Isäni ei osaa edes sammuttaa konetta, joten ei tässä nyt ihan eilisen teeren tyttöjä olla.

Viime viikolla meillä oli luennon aiheena mediakasvatus. Luennoitsija kysyi heti aluksi opiskelijoilta, mikä on suhteemme mediaan. Itse kerroin, että olen elänyt vuosia ilman telkkaria ja nykyään meidän kommuunissamme on sellainen, joten olen päässyt taas sujahtamaan mukaan television ihanaan maailmaan. Esimerkiksi Huippumalli haussa -sarjaa seuraan ja samalla haukun sitä. Mutta katson silti, ja se nolottaa. En seuraa säännöllisesti mitään sarjaa vaan katson ihan mitä tahansa, mitä töllöstä tulee. Jokainen kurssilainen tuntui häpeilevän suhdettaan mediaan, ja normaali tapa puhua esimerkiksi Facebookin käytöstä on vähättely sekä vitsailu. Kukaan ei taatusti ole ylpeä siitä, että surffailee netissä 5 tuntia päivässä, vaan monet sanovat, että muuten kyllä eroaisin, mutta kun tarvitsen sitä siihen ja tähän.

Kuka on oikeasti ylpeä siitä, että kuuluu naamakirjaan, käyttää Twitteriä sekä Irciä sekä lukee (viihde)uutiset verkkolehdistä? Kyllähän joskus romaanien lukemista pidettiin aivan ajanhukkana, mutta nykyään lukeminen on hienoa ja sivistävää. Miten paljon kehityksen täytyy mennä eteenpäin, että voi ylpeänä kertoa, että kävin eilen Facebookissa 7 kertaa ja minulla on siellä 1500 ystävää? Pitäisikö lopettaa koko tämä häpeily, koska se on ihan turhaa? Tekeekö se minusta jotenkin tyhmemmän ihmisen, jos katson Dr. Philia ja Rock of lovea ja luen kämppikseni Cosmoja?

Jokainen meistä on jollakin tavalla kosketuksissa median kanssa. Siis ihan jokainen. Lähes kaikki käyttävät nettiä ja jos eivät käytä, he ovat vähän outoja. Vai mitä mieltä olette ihmisestä, joka kertoo vain lukevansa Dostojevskia kaikki illat ja käyvänsä kuoroharjoituksissa eikä omista tietokonetta tai telkkaria? Se vasta noloa onkin, jos nuori ihminen ei tiedä nykymaailman menosta enää mitään. Sitä paitsi tulevana opettajana minulla on lähes velvollisuus pysyä pinnalla vähän kaikesta, vaikka tuskin alan silti Demin nettikeskusteluja lukea... Ja enhän minä edes tiedä, mistä teinit on kiinnostuneita. Vieläkö Demin sivuilla on keskustelupalsta? Vai onko ko. lehteä enää olemassakaan?

Minä sairastuin mukavasti sunnuntai-iltana vatsatautiin. Niinpä. Se on taudeista mukavampia. Jäin paitsi mm. palaverista, jossa päätettiin tulevat opetustunnit ja niiden aiheet. Noh, koska en ollut paikalla, minulle tietenkin määrättiin ne, joten sain aiheekseni modukset. Ne on tapaluokkia, tiedäthän? Siis ne konditionaali, potentiaali jne. Katsokaa Wikipediasta älkääkä minulta kyselkö! Ja tietenkin minun vuoroni on meidän ryhmässämme ensimmäisenä, joten minulla on kaikkein vähiten aikaa hioa tuntisuunnitelmaani. Mutta en valita. Opettajana joudun opettamaan kyseiset asiat tuhansia kertoja ja varmasti vähemmällä suunnittelulla. Kun viimeinkin sain aikataulut käteeni, ensimmäinen reaktioni oli "Kääk, enhän minä ole vielä VALMIS tähän? En minä osaa!". Tämän on saanut kolme vuotta kestänyt teorioiden tahkoaminen aikaan. Mutta pakko on uskoa muiden mielipiteitä. Minut on luotu tähän. Ja jos ei ole, niin haen seuraavaksi sinne hierojakouluun. Se on vaihtoehto B.