Lapsellista

Ilmoittauduin syksyllä kurssille nimeltä Lastenkulttuuri. Harvoin luennoilla käy niin, että ajantaju katoaa, koska asia on niin mielenkiintoista. Normaalisti paikallaan istuminen tuottaa minulle tuskaa (saispa edes kävellä edestakaisin luentojen aikana!), mutta tämä kurssi on kyllä niin kiinnostava, ettei huvittaisi mennä kotiin ollenkaan! Toisinaan sitä miettii, että kulttuurintutkimus on vähän sellaista höpö höpöä ja mitä hyötyä siitä muka on. Sitä ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, miten hölmöjä kulttuurisia käytänteitä, uskomuksia jne. meillä on. Esimerkiksi miksi miehekkäät miehet eivät saa itkeä tai tanssia? Mitä pahaa homoudessa on? Miksi tuntemattomille juttelevia pidetään hulluina? Miksi legginssit eivät mene pois muodista?

Luennoitsija kertoi, kuinka hänen poikansa halusi pienenä pukeutua joka päivä punaisiin sukkahousuihin ja poolopaitaan, koska punainen on kuulemma hyvä väri, tiukat vaatteet ovat käytännölliset ja sukkahousuissa ei tule sitä ongelmaa, että sukan ja kalsareiden lahkeen välille jää ihoa näkyviin. Hän ei kuulemma keskustellut poikansa kanssa pukeutumisesta sen enempää, vaan antoi hänen käyttää haluamiansa vaatteita. Muiden lasten vanhemmat ihmettelivät, miksi äiti antaa lapsensa pukeutua niin ja onko hän miettinyt, että se voi vaikuttaa lapsen seksuaali-identiteettiin. Varmasti luennoitsija manailee myöhemmin: "Niin siitä meidän Pekasta tuli sitten isona homo, kun annoin sen käyttää kolmevuotiaana punaisia sukkahousuja!"

Lasten kasvatuksessa on muutenkin jotain tosi pöljiä juttuja nykyään. Nykyvanhemmat ovat aivan äärimmäisen kotrolloivia. On varmaan ihan kauheaa, jos päiväkodissa ei ole muistettu pukea lapselle kauluria pihalle. Varmasti kuolema tulee. Muutenkin lasten oma aika on jäänyt minimiin, kun heidän ei anneta olla keskenään, vaan aikuisen on jatkuvasti valvottava heidän leikkejään ja muita touhuja. Lapset laitetaan päiväkodeissa asvalttipihalle leikkimään jollain hikisillä kiipeilytelineillä, eikä pihassa ole juuri muita virikkeitä. Onko ihme, että lapset eivät osaa leikkiä, jos heille ei anneta siihen edes kunnon mahdollisuutta? Muutenkin vanhemmat ovat aivan hysteerisiä lastensa turvallisuudesta, vaikka ei maailma ole sen vaarallisempi kuin ennenkään.

Siskoni on päiväkodissa töissä, ja hän kertoi, että siellä ohjaajat puuttuvat jatkuvasti lasten leikkeihin: "Nyt et tänään askartele, kun askartelit eilen jo monta tuntia!" Siis mitä väliä sillä on, jos lapsi haluaa askarrella 10 tuntia putkeen? En ole varhaiskasvatuksen ammattilainen, mutta minusta tuo menee jo yli. Tuleeko hänestä isona jotenkin yksinkertainen ja tyhmä aikuinen, kun ei ole saanut tarpeeksi monipuolisia virikkeitä lapsuudessa? Lasten annetaan kuitenkin riehua ja juosta ympäri taloa, minkä luulisi olevan hieman haitallisempaa. Niin no, paraneehan ne mustat silmakulmat ja mustelmat, mutta henkiset ruhjeet (sai askarrella liian pitkään!) pysyvät.

Väkisin sitä vertaa omaa lapsuuttaan kaupunkilaislasten elämään. Meillä vanhemmat olivat aina kotona. Aina ja joka päivä. Äiti ei kuitenkaan koskaan ollut vahtimassa, mitä me lapset teimme, kunhan tiesi, missä olimme. Kukaan ei koskaan määrännyt, millaisia leikkejä olisi pitänyt leikkiä. Juoksentelimme pihalla ja leikimme metsässä, kävimme uimassa tai luistelemassa ja pyöräilemässä milloin missäkin. Kuitenkin äiti oli aina kotona kyselemässä kuulumiset, kun tulimme koulusta. Elämä oli todella säännöllistä, joten esimerkiksi ruokailuajat olivat täsmälliset ja söimme aina yhdessä. Kavereita ja harrastuksia ei kauheasti ollut, mutta lomilla kaikki serkut pakkautuivat meille. Oli ihanaa, kun talossa saattoi olla yhdeksänkin lasta kerrallaan.

Me lapsiraukat jouduimme siivoamaan itse huoneemme ja pakkaamaat itse laukkumme, kun lähdimme kavereiden luo yökylään (niin ja sitten saattoi olla kassissa kaikki juhlamekot mutta ei alushousuja ja sukkia). Autoimme siivoamisessa ja pihatöissä. Jouduimme keräämään kiviä pelloilla, ajamaan nurmikkoa ja kitkemään kasvimaata. Lapsenahan se oli kamalaa, koska luulin, että vanhemmat ovat vain kauhean laiskoja, koska he eivät tehneet asioita meidän puolestamme. Ehkä tällä kaikella oli sittenkin jokin tarkoitus.

Aika varmasti kultaa muistot, mutta tiedän, että samanlaista sopivan huoletonta mutta kuitenkin turvallista maaseudun lapsuutta harva voi nykyään viettää. Jos joskus itse saan lapsia, tuskin pystyn tarjoamaan heille samanlaisia puitteita. Tuskin haluan jäädä kotiäidiksi. Tuskin minulla tulee olemaan yhtä paljon aikaa lapsilleni kuin omalla äidilläni oli, joten korvaan menetetyn ajan perhelomilla ja "laatuajalla" (ahdistavia automatkoja ympäri Suomea ahtaassa autossa, jossa ei ole ilmastointia). Korvaan sen kuskaamalla lapsiani harrastuksiin. Korvaan sen huolehtimalla aivan liikaa ja tekemällä heille kaiken valmiiksi. Kuskaan lapset aamulla johonkin kamalaan päiväkotiin, joka ei ole kotia nähnytkään ja jossa hoitajat unohtavat pukea sen kaulurin tai villahaalarin, ja siitä saan sitten syyn vetää herneen nenääni. Kaukana on ne ajat, kun pikkusiskoni unohti laittaa kouluaamuna sukat jalkaan. Eipä ole kuulemma niitä enää sen jälkeen unohtanut, ja tyttö on edelleen hengissä.