Maailmanloppua odotellessa

Muistin just, että pitäähän minun tännekin tarinoida. Viime kerrasta onkin vierähtänyt jo reilusti aikaa. Eipä minun elämässä mitään kovin erikoista ole ehtinyt tapahtua. Eräänä päivänä tulin jo kirjoittelemaan päiväkirjaani mutta luovutin, koska ei vain ollutkaan mitään asiaa. Huomasin, että mitä pitempään on kirjoittamatta tänne, sitä suuremmaksi nousee kynnys päivittää blogia.

Noh, nyt mieliala on ainakin parempi kuin 8. helmikuuta, vaikka sunnuntait onkin hieman masentavia päiviä. Kämppis puhui juuri tänä aamuna siitä, miten sunnuntait on sinkuille kaikkein inhottavimpia päiviä viikossa. Tämä päivähän pitäisi kuluttaa oman kullan kanssa sängyssä löhöillen. Päivemmällä voi käydä reippailemassa pihalla muiden parien kanssa, ja illalla katsotaan yhdessä sunnuntai-illan elokuva.

Sinkku taas viettää sunnuntainsa yksin ja miettii, että vapaapäivä pitäisi kuluttaa jotenkin tehokkaasti tekemällä esimerkiksi rästiin jääneitä opiskelutöitä. Suhteessa olevanhan ei tarvitse välttämättä saada sunnuntaina tehtyä mitään, sillä hän voi viettää laatuaikaa seurustelukumppaninsa kanssa, mihin taas ei ole aikaa viikolla. Onneksi itse asun kommuunissa, joten minun ei tarvitse nököttää yksin jossain yksiössä ja miettiä "kun pitäisi tehdä jotain tarpeellista, mutta ei huvita" ja "nyyh, minulla ei ole ystäviä ja koko maailma on minut hyvännyt". Minulla on täällä enemmän tai vähemmän ahdistuneita seuralaisia. :)

Aamupäivä menikin siihen, että paransimme maailmaa kämppisten kanssa aamupalapöydässä: eli pitkiä analysointeja toistemme elämäntilanteista. Se on aina terapeuttista, suosittelen! Nyt tulin analysoimaan elämääni tietokoneelle, joka hurisee kuin villiintynyt ompelukone. Juu-u, se on jotenkin rikki. Hätäpuhelu pienelle intialaiselle miehelle helpotti hieman, sillä hän sanoi, ettei pitäisi olla mitään suurta hätää. Varmuuden vuoksi otin koulujutut talteen muistitikulle, vaikka kone toimiikin muuten aivan normaalisti inhottavaa ääntä lukuunottamatta. Eli maailmanloppua odotellessa... Olen nimittäin aivan hukassa, jos tämä rakkine lopettaa toimintansa.

Viime viikonlopun vietin vanhempien luona maalla tekemättä mitään järkevää. Sehän nyt kuuluukin asiaan. Tänä viikonloppuna jäin tänne, sillä sain vieraan. Oli mukavaa käydä pitkästä aikaa Old brick´s innissä syömässä, sieltä saa tosi hyvää ruokaa. Lauantaina piti herätä jo seitsemältä katsomaan Suomi-Saksa peliä. Aika sairasta, tiedän. Onneksi Suomi voitti. Pelin jälkeen pystyikin sitten menemään takaisin sänkyyn, ja "aamupala" tuli syötyä vasta puoli kolmelta iltapäivällä. Joskus on kiva vain olla tekemättä yhtään mitään. Tänäänkin olen toisaalta ollut tekemättä mitään, mutta nyt minulla on sen takia huono omatunto. Sehän kuuluukin asiaan, koska nyt on sunnuntai.

Hah, huomasin juuri, etten ollut muistanut koko riivatun koneeni hurinaa moneen minuuttiin, kun laitoin musiikin soimaan. Niinhän tehdään silloinkin, kun auto pitää omituista ääntä. Radio vaan täysille.

Ja kyllä, minä yritän kirjoitella tänne jatkossa useammin kuin kerran kahdessa viikossa.