sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Komediaa

Tänään on (epä)virallinen blogipäivä eli sunnuntai, joten pitäähän tänne käydä avautumassa. Ensimmäinen lomanjälkeinen viikko Jyväskylässä on ohi. Kalenteri on jo ihan täynnä menoja ja luentoja, tapaamisia, tänne-kurssille-menen-jos-jaksan-merkintöjä ja paljon suttua ja yliviivattuja luentoja. Voi, kun oppisin tekemään merkinnät lyijykynällä... New Yorkin matka näkyy olevan kaikista huonoimpaan aikaan, ja jotkut ääliöt olivat vielä päättäneet, että sen reissun aikana on jotkut hölmöt monikulttuurisuus-teemapäivät Norssilla. Enpä syksyllä matkaa varatessani tuollaistakaan huomannut, kun tieto ei ollut Korpissa. Reissuun olen kyllä menossa, vaikka mikä tulisi.

Perjantaina kävin pyörimässä (melkein rahattomana) kaupungilla ja tyhmyyksissäni eksyin Suomalaiseen kirjakauppaan - ihan vain katselemaan, en missään nimessä ostamaan mitään. Siellä oli alennusmyynnit menossa ja löysin Tuulen viemää -"pokkarin" (joka on tiiliskiveä paksumpi) viidellä eurolla ja New Yorkin matkaopaskirjan vain kahdeksalla eurolla! Mitä mielettömiä tarjouksia! Pakko oli ostaa, koska Tuulen viemää on klassikko ja matkaoppaat ovat yleensä älyttömän kalliita. Eikä minusta kirjojen ostaminen ole koskaan tyhmää tuhlausta, vaan se on vain hyvä sijoitus tulevaisuutta varten. Toisin kuin vaatteet, kirjat eivät mene koskaan liian pieneksi tai pois muodista! Minun pitää varmaankin käydä vielä pokkariostoksilla ennen reissua, koska muuten 8 tuntia lentokoneessa tulee olemaan täyttä tuskaa.

Viikonloppu meni Jyväskylässä oleillessa. Isällä olisi ollut synttärit, ja harmitti vähän, kun en päässyt sinne (jäin ilman kakkua). Arvaatteko muuten, mitä isä, 61-vuotias maanviljelijä, sai lahjaksi? En olisi minäkään tätä heti uskonut, kun asiasta minulle kerrottiin, mutta isä oli toivonut rikkaimuria. Siis isä, joka ei tee koskaan kotitöitä ja jonka olen nähnyt imuroivan kolmesti (siis kotona sisällä, auton tms. imurointi on asia erikseen). Vanha koirakin voi nähtävästi oppia uusia temppuja. Lauantaina kävin kämppikseni kanssa kuuntelemassa - ja katsomassakin - stand upia Ilokivessä. Kaikki muut esiintyjät olivat minulle aivan uusia paitsi Pekka Jalava, jonka olen nähnyt aiemmin. Varsinkin Pirjo Heikkilä oli minulle uusi tuttavuus ja positiivinen yllätys!

Muutenkin olen viihdyttänyt itseäni koko viikon ajan huumorilla, kun olen katsonut YouTubesta Whose line is it anyway? -sarjaa, jossa on sama formaatti kuin ohjelmassa Vedetään hatusta. WLIIA on niin hillittömän hauska, että olen nauranut kippurassa. Sarjan näyttelijöillä on vuosien kokemus improvisaatiosta, joten jäätymisiä tapahtuu harvoin, naurukohtauksia sitäkin enemmän. Mieletöntä, miten ihminen voi keksiä päästään niin paljon soopaa! Suosikkini leikeistä on "action replay", jossa kaksi näyttelijää näyttelee jonkun kohtauksen (kuten: Wayne on vihainen Chipille, joka on päästänyt karkuun myrkyllisen lemmikkikäärmeen). Toiset kaksi näyttelijää seuraavat kohtausta kuulokkeet korvillaan, joten he eivät kuule vuorosanoja, mutta näkevät liikkeet. Sen jälkeen heidän pitää näytellä kohtaus samoilla liikkeillä ja keksiä itse vuorosanat. Ihan parasta on, kun tummaihoinen Wayne tekee akrobaattitemppuja ja seuraavien näyttelijöiden pitää tehdä sama perässä ja samalla miettiä, mikä ihme oli sketsin alkuperäinen idea.

Muutama lukija on ollut huolestunut blogini kieliasun suhteen. Täällä on kuulemma ollut kirjoitusvirheitä, mistä olen hyvin pahoillani. Tarkennukseksi haluan sanoa, etten yritä kirjoittaa kirjakielellä, jos en ole sillä tuulella. Enkä lue tekstiä enää yleensä uudestaan läpi, joten täällä on taatusti virhe poikineen. Kyse ei siis ole siitä, että alkaisin unohtaa kielioppisäännöt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti